Lake of Stars ja melko varma malaria

Viime perjantaina meidän iloinen ja sekava festariseurue, noin 10 henkeä lähti Cape McLearista kohti festareita. Kanelin kanssa pystytettiin teltta viralliselle camping aluelle, jengi jakaantui sinne tänne, osa nukku ihan vaan biitsillä. Aivan mahtavat festarit. Upea alue järven rannalla ja biitsillä, sopivasti jengiä, ehkä sellanen 3000, hyvää musaa ja kaikkee mitä nyt festareilta voi odottaa. Virallinen site http://lakeofstars.org/

Perjantai iltana itseasiassa lähettiin varjobileisiin kylille, sillä siellä soitti malawin suosituimmat artistit Lucius Banda ja Black missionaries, jotka eivät suostuneet esiintymään itse festareilla. Ilmeisesti britit ei maksanu niille tarpeeks vaan makso enemmän jollekin zimbabwelaiselle esiintyjälle jne. Noh, huomas kyllä että suurin osa lokaaleista olikin sitten näissä bileissä ja taaskaan valkosia naamoja ei juurikaan näkynyt. Siellä oli vaan minä, Kaneli ja yks belgialainen Anja, jonka olin tavannut jo viikkoja sitten Likoman saarella. Huippuhauskat jortsut vaikka loppuyö etittiinkin mun lompakkoo joka pöllittiin laukusta. Bändi jopa kuulutti aiheesta lavalla, mutta eihän sitä takasin tullu. Noh, pikku rahoja onneks ja vaan visa electron jonka totesin myöhemmin tarpeettomaksi.

Festareilla oli mahdoton nukkua kun klo 8 aamulla lähes koko leirintäalue hereillä ja teltassa on niin kuuma että siellä ei voi olla. Mutta jotenkin sitä unta ei oikein tarvinnutkaan... Gin tonic pitää kans hereillä kivasti. Päivät lepposasti jossain varjossa löyhytellen ja illalla tanssia ja hyviä bändejä.

Ainut miinus näissä bileissä oli olematon security, ja ehkä joka toinen festarivieras ryöstettiin jollain tavalla. Jos joku sammu biitsille niin aamulla oli todennäköisesti taskut tyhjennetty ja jopa kengät viety jalasta. Meidän telttaan murtauduttiin kanssa, mutta koska se oli lukossa, se oli viilletty auki ja ilmeisesti yritetty vaan napata jotain mihin ylettyy. Onneks oltiin levitetty kaikki kamat pitkin teltan lattiaa, joten ne sai ainoastaan Kanelin tyhjän repun. Siellä oli ainoastaan otsalamppu ja swiss army veitsi ja jotain lääkkeitä. PAska homma oli vuokrateltta, joten sen ja vakuutuksen takia oli pakko tehdä rikosilmotus. Ja paikallisen poliisin kanssa asiointihan on tunnetusti melko hyödytöntä. Hyvät naurut siitäkin kyllä sai. On ne vaan niin useless.
Ja siis onneks nää faktat oli tiedossa etukäteen, joten kaikki arvotavara ja rinkat oli jätetty taakse ja mukana oli vaan vähän vaatetta ja perustarpeet. Mutta monelta muulta lähtikin sitten kaikki mahdollinen...tarinoita kuuli joka suunnasta ja teltoissa oli käyty jopa jengin nukkuessa.
Mutta pientä sen rinnalla että festarit oli aivan mahtavat ja ikimuistoiset.

Ja lainatakseni loppuun erään hollantilaisen ystäväni sanoja "this is no Lake of stars, it's temptation island!" Huoooh...siitä voi joku päätellä jotain mikä meininki.

Maanantaina sain onnekseni liftattua kyydin Monkey Bayhin asti, jossa vielä jouduin hengaamaan lokaalibaarissa jonkun tunnin uuden ystäväni John Bananan kanssa. Oli kyllä hauskaa kun taas keksittiin yhteisiä ystäviä ja todettiiin että itseasiassa tavattiin Sansibarilla uuden vuoden aikoihin. Kanelikin selvisi samaan risteykseen poliisiasemareissulta ja eri kyydillä ja tunnelma 15 minuutin yöunien ja koko festareiden jälkeen oli jokseenkin hilpeä ja sekava. Vihdoin saatiin hikinen ja ahdas loppukyyti Cape McLeariin Liinun turvakotiin. Ruoka, suihku, kaatuminen sänkyyn n. klo 15 iltapäivällä. Ja sitten jippii mikä yö. Heräsin jossain vaiheessa kun alko kummastakin päästä lentämään kaaressa ja tärisin ihan jäässä ja horkassa.

Tiistai menikin sitten maatessa kuumeessa ja sain vaan kyydin medical clinicille ja takas. Malariaa ei testattu, koska se ei välttämättä heti näy vaan siihen voi mennä jopa monta päivää. Kaikki oireet kuitenkin viittas vahvasti ja sain lääkkeet, jotka toimii heti. Oon vaan nukkunu nyt koko ajan ja tänä aamuna oli jo paljon parempi olo. Mut aika voimattomaks vetää kun ulkona on 37 astetta lämmintä, oot just ollu festareilla ja nukkunu kolmena yönä yhteensä 7 h ja ottanu pari drinkkiä sinä aikana...ja sitten iskee tollanen tauti. Huuuuh.. Mutta jään henkiin. Maanantaina päivällä oli vielä teemana "we are the survivors of the Lake of Stars", nyt taitaa olla "I'm the survivor of malaria". Luojan kiitos saan olla täällä Liinulla, eikä tarvinu tätä tautia kokea missään backbackersin dormissa. Eli hyvässä hoidossa ja seurassa ja rauhassa. Ja tavallaan täydellinen ajoitus - ei ainakaan menny festarit pilalle ja muutenkin just nyt ei oo kiire mihinkään.

Heading slowly to the Lake of Stars

Nkhata Bayssa vietetyn suht legendaarisen viikonlopun jalkeen oli aika poistua vahin aanin kohti etelaa... Saavuin Nkhotakotan kylaan, kauniiseen lodgeen, jota isannoi ihana etela-afrikkalainen Sigmund pappa. Pappa otti niin lampimasti vastaan ja huolehti hyvinvoinnista etta oloni oli varsin kotoisa. Sigmund vei mua myos ympari kylaa katsomaan niita vahia nahtavyyksia mita kylalla oli tarjota. Suurin jannitysnaytelma oli Ilala ferryn odottaminen, lodge kun sijaitsi suoraan sen satamapaikan vieressa. Kuhina siella kavi vuorokauden ajan kun lauttaa odotetaan tietamatta milloin se oikeestaan saapuu. Hauskinta oli etta jalkeenpain kuultiin etta lautta oli seilannut 2 h ja huomannut etta unohti kapteenin Likoman saarelle. Ei muuta kun hakemaan. Vahva veikkaus oli etta kapteeni "was visiting a lady friend". Miten muuten voi unohtaa tai olla huomaamatta etta lautta lahtee!!!??? Varsinkin kun sen sumutorvi on aika aanekas... Ja miten crew voi unohtaa kapteenin! Lautta kun oli muutenkin jo n. 20 h myohassa! Only in Africa!

Talla lautalla tulikin sitten harmikseni 3 totaalispedee brittia ja yks jenkkimuikki, joiden kanssa jouduin samaan bussiin seuraavana paivana. Sai haveta silmat paastaan ja vaan kirota kuinka jotkut on sitten urpoja ja epaluulosia kaikkea kohtaan. Jenkkimuija ei mm. suostunut antamaan minibussin rahastajalle rahaa ennen kun paasee perille!!!! Sano vaan etta annan kun paastaan perille, mista ma tiedan etta sa et jata mua jonnekin vaaraan paikkaan jne. Mikahan motiivi silla olis jattaa?? Voi ziisus! HSL:n bussikuskikin jattaa sut varmemmin vaaralle pysakille tai heittaa ulos ja sillekin joutuu antaa rahat etukateen! Eiko se oo ihan universaali juttu maksaa matka etukateen!! Britit sen sijaan tinkas joka saatanan asiasta, myos matkalipusta. Ja todella epakohteliaaseen nasaviisaaseen tapaan. Oletuksella etta joka jamppa taalla afrikassa kusettaa sun rahat tai on muuten vaan epaluotettava. Mua syletti niin paljon. Varsinkin kun taalla Malawissa 9 kertaa kymmenesta sulle annetaan oikee hinta ja ihmiset on melkosen rehellisia ja auttavaisia. Tottakai siis maalaisjarjella ja usein joutuu tinkaamaan mut senkin voi tehda kohteliaasti, usein paremmalla menestyksella. Mutta naa nasaviisaat urpot jotka kaikenlisaks kuvittelee olevansa suuria maailmanmatkaajia. Tsemppia tolla asenteella. Mua havetti niin paljon niiden puolesta etta koin syvaa ahdistusta valkoista ihmiskuntaa kohtaan enka halunnut olla missaan tekemisissa yhenkaan valkosen kanssa hetkeen. Siksipa paastyani Senga Bayhin paiskasin reppuni huoneeseen ja lahin siita valkosten suljetusta paratiisista ULOS! 5 minuuttia kylilla ja loysin uudet parhaat ystavani Mansonin ja Jacksonin.

Mansonin ja Jacksonin kanssa hengasin nelja paivaa syvalla paikalliskylassa, pelattiin baoo, bilista, tanssittiin, kuunneltiin musaa, laitettiin ruokaa Jacksonin himassa ja vietettiin aikaa lokaalibaareissa ginia ja brandya juoden. Niita myydaan 30 ml pakkauksissa ja niitahan osteltiin metrikaupalla kun yks pussi on joku 5 senttia... Paasin aika hyvin tutustumaan nuorten malawilaisten miesten sielunelamaan. Ihania tyyppeja jotenkin ja teki kaikkensa jotta mulla olis kivaa ja hyva olla. Rauhaa rakastavia ja hymyilevia, vaikka elama ei ihan helpoimmasta paasta ole. Jos niilla oli rahaa, ne jakoi kaiken mun kanssa ja toisin pain. Opin niilta paljon elamasta Malawissa, parisuhteista taalla, naimisiinmenosta, rahanhankkimisesta, politiikasta, mielipiteista, niiden suhtautumisesta valkosiin...monesta asiasta. Oli mulle opettavaista ja onnellista aikaa, joka jatti ison jaljen muistiin.

Viimeisena paivana Senga Bayssa myos vanha ystava rakas Sanzibarin Dan soitti ja sanoi etta oisin voinut asua sen talossa jos se ois tienny mun olevan just siella. Noh, sen paras ystava tuli mua viela tapaamaan ennen lahtoa. Ei voi muuta sanoa kun etta olen menettanyt sydameni naille malawilaisille.

Matka jatkui Cape McLeariin johon mun ei eka pitany tullakaan, mutta muutin mieleni kun halusin nahda kuinka taa paikka on muuttunut. Ja onhan se! Kaikki on paljon siistimpaa ja enemman turisteja jne. Mutta oon niin onnellinen kun oon taalla jo tormanny kaikenlaisiin tuttuihin muista paikoista, silla kaikki jatkaa viikonlopuksi Lake of Stars festareille. Suuri get together edessa siis! Ja nyt jo ollut hauskaa festarihuumaa. Loysin myos suomalaisen, taalla asuvan Liinun, jonka kanssa meilla onkin jokunen yhteinen ystava Suomessa. Liinu puolestaa yhytti mut Kanelin kanssa, joka on mun telttakaveri nyt festareilla ja superkiva tyyppi. Ihana puhua pitkasta aikaa suomea, avautua kunnolla joillekin, jotka on jotenkin taysin samalla suomalaisella aaltopituudella. Yleensahan muita suomalaisia yrittaa reissuillaan valttaa, mutta nyt ne tuli vastaan just oikeella hetkella. Liinun aivan ihana koti oli myos hetkellinen henkireika kaikkien beach boysien kynsista ja muusta haslingista...Vaikka kyla on kylla aivan ihana, en valita.

Danin serkku myos tuli tana aamuna hakemaan mua sen kotiin ja tuli sitten tavattua Danin koko suku, mama, eno, serkku, sisko, mummo, pappa ja lukematon maara kaikkien lapsia. Kutsuivat maanantaina lounaalle. Varsin mielenkiintoista sanoisinko. Taas osoitus malawilaisten vieraanvaraisuudesta, josta valilla tulee ihan tippa linssiin.

Mutta huomenna siis festareille kolmeks paivaks. Tulee oleen hikista ja hauskaa. Kaikki Malawin suurimmat ja suosituimmat bandit seka monta brittistaraa ainakin..

Kuumuus taalla on aivan uskomatonta talla hetkella. Kadut on autioita paivisin kun kaikki vaan makaa jossain varjossa tai vedessa. Puuuh. Nyt on taas pakko lopettaa...

Malawi - the warm heart of Africa - pitaa paikkansa

Vahan pelkasinkin etta koti-ikava iskee synttarina ja tulee ikava kavereita joiden kanssa ois kiva juhlia! Tais pikku kyynelkin vierahtaa kun luin kaikkien onnitteluja facebookista, tekstareita ja puheluita... Snif. Ja kiitos. Ootte ihania...

Mutta onneks ja omaksikin yllatykseksi mulla kehkeyty ihan mahtavat synttarit ja mukana oli monta uutta kaveria. Mayokan majatalo (Nkhata Bayssa) teki mulle synttarikakun, tuli drinkkia ja mulle laulettiin. Chris oli teettanyt mulle lahjaksi puisen avaimenperan, jossa lukee Meri - se oli liikkis. Yhella rastadudella oli samana paivana synttarit ja kylilla olikin isot bileet (ei siis sen takia, mutta kuitenkin) ja livebandeja aamuun asti. Tavoitteena oli nahda terassilta auringonnousu mutta nukkumatti tuli joskus klo 4. Seuraavana aamuna 3 h unien jalkeen ja raposessa olossa matka jatkui pohjosta kohti halki jylhien maisemien, taas.

Yovyttiin 1 yo pohjosessa Chitimban kylassa, tavotteena seuraavana aamuna liftata risteyksesta ylos vuorille Livingstoniaan, jonne ei julkista liikennetta ole ja tie on melko rakasessa kunnossa ja jyrkka. Monet kavelee sinne ylos, henk. koht tassa helteessa ja henkeani arvostaen jattasin valiin. Meilla kavi perinteisesti maiha ja 40 min odottelun jalkeen saatiinkin kyyti lokaalin koululaisryhman pick upilla.

Oisin voinu jaada Livingstoniaan kuukaudeksi ja vaan tuijotella niin maisemia. Ja oisin jaanytkin jos ois ollu cashia mukana tarpeeks. Suoraan meidan majapaikasta ja jopa mökin sangyssa maaten avautu sellanen nakyma etta HUH HUH. Vuoria, metsaa, jarvi ja perinteisia afrikkamajoja siella taalla. Ajattelin aiemmin etta naita ruokajuttuja ma en sit jaksa tanne kirjotella, mutta pakko mainita etta taas paikassa ruoka oli jarisyttavan hyvaa ja parasta koko jutussa oli etta ihan KAIKKI kasvo tan Lukwe Eco lodgen omassa puutarhassa. Aina valkosipulista kahviin, munakoisosta inkivaariin, kanoihin ja kaloihin. Vessat on kompostivessoja, paikka toimii aurinkoenergialla ja kaikki mahdollinen hyodynnetaan. Paikka nayttaa hyvaa esimerkkia koko yhteisolle. En oo myoskaan sellasta rauhaa taas hetkeen kokenutkaan. Siina terassilla kissaa rapsutellen ja pikkusen bissee litkien. Siella ei ollut ketaan muita kun ma ja Chris ja mestan omistaja - jonka juttuja pari iltaa kuunneltiin.

Omistaja olikin taas sellanen jamppa etta ei voi kun tuntea syvaa arvostusta, kuunnella ja ottaa opiksi. Joiltain ihmisilta vaan oppii niin paljon. Kongossa syntynyt ja kasvanut belgialainen, Malawissa 10 vuotta ja kaynyt jokaisessa Afrikan maassa. Paa taynna tietoa aikalailla kaikesta - ja kaiken lisaks mukava tyyppi. Veti suorastaan hiljaseks.

Taalla tapaa kylla kaikenlaista porukkaa - nuijia ja ignorantteja overlandereita, reissupisteita keraavia urpoja blondeja, niita joiden mielesta Afrikka on tooooosi rankka ja vaarallinen, niita joiden mielesta tulella kokkaaminen on eksoottista, maailmanparantaja vapaaehtoistyontekijoita, jotka kuitenkin on ihan paniikissa ja paskana 3 vkon jalkeen, tekopirteita pariskuntia...uuh, kaikenlaista. Paljon tietty hauskaakin ja erityisesti mielenkiintosta jengia, mutta tota em. osastoo en vaan jaksa... mutta mun idoleiksi (belgialaisen lisaks) muodostu eras brittipariskunta. Valehtelematta 70-vuotiaita jotka tavattiin eka Nkhata Bayssa. Siella jo mummo lahti vahan sunset risteilylle kaljaa juomaan siina missa muutkin. Tyypit myos reissaa Afrikassa rinkan ja teltan kanssa julkisilla. Seuraavan kerran nahtiin ne Chitimbassa ja sitten ylhaalla Livingstoniassa kun ne tuli meidan majapaikkaan drinkille. Olivat sitten kavelleet ensin vuorelle ylös sen 15 km, kattoneet vesiputoukset, joivat siina pari kaljaa ja pappa poltteli rookia. Mummo sano etta hanella on hammasharja mukana jos sittenkin jais yoksi, mutta siina ne sit kuitenkin paattivat lahtea viela kaveleen takasinpain. Jos ehtivat ennen auringonlaskua (tuskin muuten ehtivat..mut toivottavasti hengissa perilla) Hei jonninverran rautasessa kondiksessa!!! Ja jos en viela tarpeeks painottanut niin taalla on KUUMA!!!

Mekin sitten kaveltiin takasinpain seuraavana aamuna, alaspainhan se onkin ihan ok reippailu. Tosin oltiin aivan puhki, poikki ja hiessa kun paastiin perille ja mietin vaan kuinka ylospain kavellen mentaessa olisin vihannut joka ikista sekuntia ja itkenyt verta. Onneks ei tarttenu.

Chitimbaan jainkin taasen 3 yoksi. Kaytiin vahan lokaalibaareissa ja otettiin rennosti. Chris lahti parin yon jalkeen Tansaniaan ja ma pikku eroitkun jalkeen lahin kylille. Tuloksena oli 200 USD extempore wood carving ostokset ja 11 kg paketti kohti Suomea, WTF? Nooh, sattuuhan naita varmaan kaikille...Sori Iris ja kiitti kun rehaat paketin postista...

Oli tosiaan vahan outoa jaada "yksin" kun on 3 vkoa ollu jonkun kanssa 24h. Mutta jo samana iltana loyty uus matkaseura, hollantilainen Enno, jonka kanssa tulin takas Nkhata Bayhin eilen. Ja niin hyvaa seuraa kun Chris olikin, alko mitta tuleen vahan tayteen, joten hyva nain. Jotenkin meidan persoonat ja ikaero taytti tehtavansa kolmessa viikossa. Ja jos nyt jollekin jai epaselvaks niin meilla ei ollut suhdetta. (Taalla sita ainakin on joutunut kaikille selvittamaan, koska palasin uuden aijan kanssa, haha)

Malawista viela haluaisin sanoa etta ei ne turhaan sano tata warm heart of Africaksi tai Africa for beginners. Malawilaiset on vaan niin mukavia etta ei mitaan jarkee. Ne on avuliaita, ne ei ees juurikaan huijaa ja hymyilee koko ajan. Hello, how are u -reppu alkaa oleen vahan tyhja valilla. Juttuseuraa saa aina. Ihania ihmisia ja juuri niiden takia taalla on niin helppoo. Lovin it.

Nyt ma en enaa jaksa kirjottaa vaikka olis tassa varmaan kaikenlaista. Moikka.

Pieni sammakkotarina

Pakko lisata viela siihen Dr Kumbalotta tarinaan pieni jatko-osa. Jai suorastaan kaivelemaan kun unohdin. Samaisena noitatohtorivierailun iltana oltiin majapaikan baarissa muina miehina istuskelemassa kun yhtakkia mun eteen hyvin lahelle loikki iso sammakko. Siina se tuijotti mua suoraan silmiin niin pitkaan etta aivan hakellyin. Ajattelin etta jospa mina vahan siihen kosken - ja yllatyksekseni sammakko ei ollut moksiskaan! Silittelin sita siina tovin kunnes se loikki pois. Pussata en uskaltanut, mutta naurettiin vaan aivan rakana etta tassa tais olla nyt symboliikkaa kerrakseen! Poydalla olevan lehden kannessa oli Johnny Depp ja seuran mielesta silla sammakolla oli aivan samanlainen katse. Otin tasta opikseni. :)