No siinahan kavi lopulta niin etta Vic Fallseilta Zimbabwesta sain lopulta kyydin Botswanaan Kasaneen. Eli kenialaiset Robert ja Martin otti mut niiden overlander rekkaan, jossa mukavasti istuin etupenkilla. Olihan ne niiden maksavat 32 asiakasta hieman ihmeissaan etta mika meininki, mutta eipa me siita valiteta. Eika niiden huolenpito siihen tietenkaan loppunut. Kun paastiin Kasaneen niin sain niilta teltan ja koska kaikki luuli etta kuulun siihen ryhmaan niin eihan mun tarvinu maksaa mitaan siita yosta. Toivat mulle viela salaa sen ryhman kokkaamaa illallistakin. Tyypit on vaan niin reiluja etten paase yli. Naiden kenialaisten ryhma oli jatkamassa seuraavana paivana Mauniin mutta koska ne ei voinu ottaa mua enaa seuraavalle etapille kyytiin (ettei muut hermostu) niin nehan diilas mut toiseen rekkaan seuraavalle paivalle. Vic Fallseilla tapaamani kenialainen James huolehti vuorostaan. Naa rekat siis vetaa suurinpiirtein samoja reitteja, vahan eri aikatauluilla. Sain siis taas teltan ja ilmasen yon, aamupalaa ja huolenpitoo seka kyydin aina Mauniin asti. Mikas siina istuessa ilmastoidussa rekan nupissa 8h. Eika kenialaisten kuskien tarina lopu viela laheskaan tahan, mutta palaan siihen tuonnempana.
Illalla Kasanessa camping alueen baarissa sain ensimmaisen Botswanalaisen ystavan. Sellanen amerikkalaisen jalkapalloilijan nakonen ja kokonen Mandla, joka sitten sitten otti mut hoitoonsa seuraavaksi paivaksi. Mika oli superhyva homma koska muuten oisin tylsistyny kuoliaaksi. Leirintalue ei ollu mitenkaan erikoinen enka ollu ajatellu menna Choben national parkiin koska safarit siella niin kalliita, joten oisin vaan tappanut aikaa epamukavilla tuoleilla ja pienessa uima-altaassa. MUTTA MUTTA kuinka ollakaan niin Mandlahan tarjoutui viemaan mut Chobeen ilmaiseksi. Pakattiin vahan evasta ja kaljaa mukaan ja sitten matkaan! Voiko ihminen tuntea itseaan enemman onnekkaaksi ku mina!
Huolimatta siita etta Chobessa on about maailman suurimmat elefanttipopulaatiot, en nahnyt ainuttakaan. Ei oo paras vuodenaika, silla joko on niin kuuma etta elikot pakenee puskiin tai sitten sataa, jolloin niiden ei tarvitse tulla joelle tai muille vesipaikoille vilvottelemaan tai juomaan. Mutta nahtiin pari leijonaa, hippoja, krokoja ja impaloita yms. perussettia. Mutta hieno puisto, hyva auto, seura ja evaat! Happy days. Tan reissun jalkeen Mandla viela vei mut kaikkiin Kasanen hienoimpiin lodgeihin drinksuille ja pyoritti muutenkin ympari stadia. Ja mainittakoon etta oli taydellinen herrasmies. Vasta yolla tuli tekstiviesti peraan etta Luv u so much. Mutta aamullahan ma jo lahdin Jamesin kyydissa kohti Maunia etta ei tarvinu mitaan tilanteita kohdata.
Maunissa mun oli tarkotus menna samaan paikkaan kun Robertin ja Martinin ryhma, koska ne kovasti pyysi ja lupasivat taas lainata telttaa, mutta jostain syysta yhtakkia tuli sellanen perussuomalainen fiilis etta en halua enaa olla riesana ja etta ovat auttaneet tarpeeksi...siispa paatin menna eri backbackersiin, josta sain oman huoneen suht halvalla. No sinansa hyva paatos koska paikka on aivan mahtava ja mukava ja sain ihka oman huoneen pitkasta aikaa...Tosin hapesin silmat paastani kun menin seuraavana paivana moikkaamaan Robertia sinne niiden Hotelliin. Ne oli jo pystyttanyt mulle teltan valmiiksi, odottaneet mua siella ja Robert oli puhunut koko kompleksin omistajalle niin etta oisin saanut olla siella ilmaseksi, breakfast included, ja kun ne lahtee pois paivaa aikasemmin niin oisin saanu Robertin huoneen vikaksi yoksi. Ja ma mokasin sen jutun!!! Tunsin oloni aika idiootiksi, ku en luottanut etta pojat taas hoitaa ja diilaa hyvaa hyvyyttaan. Ku ei aina osaa ottaa apua vastaan... Myohemmin sain sille omistajallekin selitella etta miks mua ei nakyny.
Maun on mahtava paikka ja Botswana muutenkin rokkaa. Koko ajan menee lansimaalaisemmaksi, kaupoista saa mita vaan! Ihmisilla on hienoja autoja, hommat toimii, ihmiset on staileja ja huippuystavallisia. Taalla myos asuu todella paljon valkosia, joista moneen olen tutustunut majapaikan baarissa. Ne tappaa mut tosin viinalla pian. Heti ku istuu alas niin on joku tequila, jekku tai vastaava edessa! Argh. Ma tarviin jonkun detox kuurin pian. Mut mahtavia persoonia taalla ja saa nauraa ittensa kipeeks.
Maun on siis okavango deltan kupeessa, johon paasy on ollu mun unelma siita asti kun nain Planet earth dokkarin sielta. Olin siis superonnessani kun paasin tanne ja buukkasin itteni paivaretkelle deltalle. Oisin halunnu yopya siella, mutta kukaan muu ei ollu menossa ja retkille on minimi 2 henkee. Snadisti jannitti etta miten sita parjaa 8 h Afrikan auringossa. Ensin moottoriveneella tunti, jonka jalkeen lokaalit bushmanit otti vastaan ja vaihdettiin pieneen mokoro kanoottiin, jota ne lykkii seipaalla eteenpain, seisten! Kasittamaton tasapaino. Matka oli ihan huikee, siella suistoalueen kaislikossa. Tunti sita ja paastiin saarelle, jossa normaalisti voi kohdata satoja elefantteja, leijonia ja ties mita, mutta kuten sanottu, mun ajotus vuodenajan suhteen surkea ja elikoita ei juurikaan nakynyt. Sen sijaan patikoitiin 4 fucking tuntia siina jarkyttavassa paahteessa. Viimeinen tunti oli aika helvettia ja oisin kuollu jos oisin kehdannut. Vesi lopussa ja tuntu ettei jaksa enaa askeltakaan. Jollain sisulla sita paasi kuitenkin takasin kanootille. Voi luoja, sellasta kuumuutta en oo ikina kokenut. Hattu, aurinkolasit, huivit ja pullollinen aurinkorasvaa ja silti sai ittensa melkosen punaseks. Sama matka sitten takas ja moottoriveneella niin lujaa ku ikina paasi silla ukkosmyrsky oli saavuttamassa. Joka puolella jyrisi ja salamoi ja paastiin takas 2 minuuttia ennen myrskya. Taydellinen ajoitus.
Seuraavan paivana tutustuin vahan stadiin ja yritin etsia itselleni ryhmaa, jotta paasisin scenic flightille Okavangon ylle. Naytti jo toivottamalta kunnes kappas vaan, tormasin taas Robertiin ja Martiniin ja niiden ryhmasta joku oli perunut paikkansa ja minahan sain sen! Jippii, kuinka onnekas voi ihminen taas olla. Tunnin lento olikin sit aivan huikea. Ylhaalta kasin nakee kuinka jarjettoman kokonen Okavango on ja nahtiin laumoittain elefantteja, buffaloita, kirahveja..tuntu jotenkin ihan epatodelliselta - etta siella ne vaan on ja elaa. Niiden valtakunta. Naihin elikoihin en kyl kyllasty ikina.
Joka maassahan pitaa kayda paikallisessa yokerhossa ja taas uuden paikallisen ystavani Kabelon ja Martinin kanssa kaytiin sitte huolella ulkona. Jarkyttavassa kankkusessa tana aamuna raahauduin aamupalalle ja mita sain: 3 tequilaa ja hampurilaisen. Tarviiko enempaa selitella, maailmanlopun meininki. Huomenna jatkan kohti Namibiaa, tosin yks yo viela Botswanan puolella. Tuskin maltan odottaa Fillen tuloa jallupullon kanssa. Kuolen.
Niin joo ja hauskaa on, etta Martinin ja Robertin ryhma on taas Svakopmundissa Namibiassa samaan aikaan. Haha! Niiden ryhma on varmaan tosi mielissaan nahdessaan mut taas. Ne on kuulemma kysellyt ja ihmetellyt ja arponut etta kumman tyttoystava ma oon ja mista ma tupsahdan joka paikkaan..iloinen jalleennakeminen edessa siis.
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
perjantai 19. marraskuuta 2010
The smoke that thunders
Rajanylitys Sambiasta Zimbabween ja tarkemmin sanottuna Victoria Fallseille ei vois olla helpompi ja upeampi. Varmaan yks maailman nayttavimmista rajoista. Sambian ja Zimbabwen raja-asemia yhdistaa nimittain yli 100 metrin korkeudessa oleva silta, josta on huikeat nakymat putouksille. No man's landin sillalta tehdaan myos benji hyppyja, jota ma nosso en kuitenkaan uskaltanut tehda... Jokatapauksessa raja ylitettiin kavelemalla ja Victoria Fallsin kaupunki on ihan kivenheiton paassa putouksilta ja rajalta.
Ja kun tultiin kaupungin lapi lodgeen niin voin kertoo etta ei kylla tuntunut Afrikalta, silla taa kaupunkihan on nimenomaan rakennettu turisteille ja sen kylla huomaa. Ihan kun ois viikon etelanlomalla. Noh, tavallaan ihan kiva nainkin valilla. Majapaikka on kiva ja varsin eloisa. Iltasin tupaten taynna jengia, paikallisia ja turisteja. Lokaalit on superystavallisia ja kivoja, mutta taallakin riesaks asti ois afrikkalaista poikaystavaa tarjolla.
Patrician kanssa kaytiin kattoon putoukset taltakin puolelta ja nyt tuli vastinetta rahallekin. Sambian puolelta katsottuna ne oli yks vitsi mutta taalta vasta hahmotti kuinka massiiviset ne todella on. Vaikka on kuiva kausi ja vesi ei virtaa edes puolella teholla niiin kastuttiin kylla siita vesisumusta ja parskeista. Ilma oli kostee, trooppinen ja kuuma ja jyrina aanekas. Huikeen nakosta!
Halusin nahda taalla jotain muutakin kun tan turistikylan niin tapasin yhen lokaalin rafting guiden Wusan, jonka kanssa sovin etta lahen sen kotikylille kaymaan jonkun tunnin ajomatkan paahan. Kun sovittu aamu koitti niin Wusahan tuli kolmen kaverin kanssa hakemaan. Heitettiin Patricia rajalle kun se lahti takasin Sambiaan ja sit ma lahdin poikien kanssa matkaan. Pikkusen siepo heti alkuunsa kun ensimmaisena mentiin ostamaan niille lasteittain Chibukua, eli paikallista maissikotikaljaa, jota ne alko sitten imuttaan heti aamusta. Niillahan oli nopeesti ilonen tunnelma enka ma jaksanu kauheen kauaa murjottaa, niin loppujen lopuks reissu oli ihan kiva. Vierailin kylakoulussa, klinikalla ja Wusan mummon ja papan luona jotka teki mulle lounasta. Hengattiin paikallisessa baarissa - tietysti - hetki ja ajeltiin takasin. Kaytiin viela Sambezi joella uimassa (kivenheiton paassa krokotiileista!!!) ja ajelemassa muutenkin ympariinsa. Palatessa jabat olikin sit jo ihan naamat, hyva ajotus tulla takas. Mut ihan ok retki, tulipahan nahtya muutakin.
Samaisena iltana yllatys oli suuri kun tormasin lodgessa taas samaiseen kenialaiseen overlander driver Robertiin, jonka tapasin eka siis Keniassa, sit Sambiassa ja nyt taalla. Ja taas voin vaan hehkuttaa kuinka ne on kivoja ja kuinka mulla kavi maiha. Taa porukka nimittain menee tasmalleen samaa reittia ja on samaan aikaan Botswanassa - tai siis ei mua muuten kiinnosta mutta naa lainaa mulle niiden telttaa ja jeesaa muutenkin, silla Botswana on superkallis ja ilman telttaa pelkasin etta joudun maksaan itteni kipeeks majotuksista. Jos leirintaalueilla ei oo lainata telttaa..ja aina ei oo. Mut siis taas yksi huoli vahemman.
Joka maassahan pitaa perinteisesti kayda baarissa ja lahinki Robertin kanssa kylille. Tulihan siita paa kipeeks, mutta kylla kannatti silla nain sen sortin tanssi shown siella baarissa etta HUH HUH. Kolme mimmia ja kolme jabaa pyoritti persetta taas siihen malliin etta ei voi kun ihailla naitten geeneja ton tanssin ja rytmin suhteen. Ja kropan tietty. Uskomattomia. Hitto kun saiskin tanne videopatkaa laitettua... En ois myoskaan odottanut nakevani Zimbabwessa drag showta, jonka tahtena musta jamppa vetaa Celine Dionin My heart will go on. Vaikka mies naisen vaatteissa ei enaa oo juttuna uus eika varsinkaan aina hauska niin taa kyl nauratti.
Mun Zimbabwe jaa valitettavasti vahan lyhyeks kun taalla ei oo oikein public transporttia kun isojen kaupunkien valilla, enka siihen suuntaan kerkia ja rajallekin mun pitaa liftata. Tai jotain kimppakyyteja tuolta risteyksesta kai menee. Eli huomenna Botswanaa kohti.
Ei oo enaa kun vajaa viikko ja naan FILLEN NAMIBIASSA. Ma niiiiiin odotan. Kaipais taas vahan suomalaista juttukaveria nimittain.
Ja kun tultiin kaupungin lapi lodgeen niin voin kertoo etta ei kylla tuntunut Afrikalta, silla taa kaupunkihan on nimenomaan rakennettu turisteille ja sen kylla huomaa. Ihan kun ois viikon etelanlomalla. Noh, tavallaan ihan kiva nainkin valilla. Majapaikka on kiva ja varsin eloisa. Iltasin tupaten taynna jengia, paikallisia ja turisteja. Lokaalit on superystavallisia ja kivoja, mutta taallakin riesaks asti ois afrikkalaista poikaystavaa tarjolla.
Patrician kanssa kaytiin kattoon putoukset taltakin puolelta ja nyt tuli vastinetta rahallekin. Sambian puolelta katsottuna ne oli yks vitsi mutta taalta vasta hahmotti kuinka massiiviset ne todella on. Vaikka on kuiva kausi ja vesi ei virtaa edes puolella teholla niiin kastuttiin kylla siita vesisumusta ja parskeista. Ilma oli kostee, trooppinen ja kuuma ja jyrina aanekas. Huikeen nakosta!
Halusin nahda taalla jotain muutakin kun tan turistikylan niin tapasin yhen lokaalin rafting guiden Wusan, jonka kanssa sovin etta lahen sen kotikylille kaymaan jonkun tunnin ajomatkan paahan. Kun sovittu aamu koitti niin Wusahan tuli kolmen kaverin kanssa hakemaan. Heitettiin Patricia rajalle kun se lahti takasin Sambiaan ja sit ma lahdin poikien kanssa matkaan. Pikkusen siepo heti alkuunsa kun ensimmaisena mentiin ostamaan niille lasteittain Chibukua, eli paikallista maissikotikaljaa, jota ne alko sitten imuttaan heti aamusta. Niillahan oli nopeesti ilonen tunnelma enka ma jaksanu kauheen kauaa murjottaa, niin loppujen lopuks reissu oli ihan kiva. Vierailin kylakoulussa, klinikalla ja Wusan mummon ja papan luona jotka teki mulle lounasta. Hengattiin paikallisessa baarissa - tietysti - hetki ja ajeltiin takasin. Kaytiin viela Sambezi joella uimassa (kivenheiton paassa krokotiileista!!!) ja ajelemassa muutenkin ympariinsa. Palatessa jabat olikin sit jo ihan naamat, hyva ajotus tulla takas. Mut ihan ok retki, tulipahan nahtya muutakin.
Samaisena iltana yllatys oli suuri kun tormasin lodgessa taas samaiseen kenialaiseen overlander driver Robertiin, jonka tapasin eka siis Keniassa, sit Sambiassa ja nyt taalla. Ja taas voin vaan hehkuttaa kuinka ne on kivoja ja kuinka mulla kavi maiha. Taa porukka nimittain menee tasmalleen samaa reittia ja on samaan aikaan Botswanassa - tai siis ei mua muuten kiinnosta mutta naa lainaa mulle niiden telttaa ja jeesaa muutenkin, silla Botswana on superkallis ja ilman telttaa pelkasin etta joudun maksaan itteni kipeeks majotuksista. Jos leirintaalueilla ei oo lainata telttaa..ja aina ei oo. Mut siis taas yksi huoli vahemman.
Joka maassahan pitaa perinteisesti kayda baarissa ja lahinki Robertin kanssa kylille. Tulihan siita paa kipeeks, mutta kylla kannatti silla nain sen sortin tanssi shown siella baarissa etta HUH HUH. Kolme mimmia ja kolme jabaa pyoritti persetta taas siihen malliin etta ei voi kun ihailla naitten geeneja ton tanssin ja rytmin suhteen. Ja kropan tietty. Uskomattomia. Hitto kun saiskin tanne videopatkaa laitettua... En ois myoskaan odottanut nakevani Zimbabwessa drag showta, jonka tahtena musta jamppa vetaa Celine Dionin My heart will go on. Vaikka mies naisen vaatteissa ei enaa oo juttuna uus eika varsinkaan aina hauska niin taa kyl nauratti.
Mun Zimbabwe jaa valitettavasti vahan lyhyeks kun taalla ei oo oikein public transporttia kun isojen kaupunkien valilla, enka siihen suuntaan kerkia ja rajallekin mun pitaa liftata. Tai jotain kimppakyyteja tuolta risteyksesta kai menee. Eli huomenna Botswanaa kohti.
Ei oo enaa kun vajaa viikko ja naan FILLEN NAMIBIASSA. Ma niiiiiin odotan. Kaipais taas vahan suomalaista juttukaveria nimittain.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Zambia in a nutshell
Jaahas ja itkien sitten Sambiaa kohti ja satatuhatta ajatusta paassa. Etta mita nyt ja mita loppuelamalla...Saavuin Chipatan rajakaupunkiin ja ensimmaiset ajatukset Sambiasta oli etta maa on punasempaa kun missaan muualla oon tahan mennessa nahnyt, rakastan Afrikan punaista maata! Toinen ajatus luultavasti oli etta naiset on superkauniita! (miehet ei niinkaan komeita) Kolmas etta onpa taalla lansimaista verrattuna Malawiin...Shopritesta saa mita vaan ja taalla on myos halvempaa! Malawissa on hinnat noussu ihan torkeesti parin vuoden aikana.
Seuraavana aamuna lahdin kohti South Luangwan luonnonpuistoa ja moni lukikin FB:sta etta matka oli suoraan helvetista. Ensin odotin bussiasemalla 4 tuntia etta minibussi saatais tayteen. Oli ollu siella joku 10 minuuttia ku joku uskonnollinen kiihkoilija kavi melkein mun kimppuun naiden tatuointien takia. Sen mielesta mut pitas pidattaa ja pidatetaanki jos kytat nakee. No varmasti joo. Siina se huus mulle suu vaahdossa ja uhkaili kaikkee. Mullahan palo kaamit kans jonkun verran ja saatiin pieni valikohtaus aikaiseksi. Onneks kuitenki suurin osa asemalla oli mun puolella ja ajo sen sit matkoihinsa. Sit seuraava osoitus sambialaisesta vieraanvaraisuudesta oli humalainen mies joka tuli kertomaan etta mulla on finni poskessa. Mietin etta naahan on mukavaa porukkaa taalla, kiitos tiedosta hei!
No sitten sain tapella hieman mun laukun sijottamisesta bussissa, sitten sain tapella omasta paikastani. Sitten kun bussi oli taynna niin tosiaan ne neropatit aatteli etta nyt ois oiva aika vaihtaa renkaat ja auton akku. Ei muuta kun puretaan se auto VIELA KERRAN.
Vihdoin paastiin matkaan ja 15 minuuttia niin eka police check. Siella istut autossa hikoillen kun kuskilla kestaa toinen vartti selvittaessa asiaa. Noh, ajetaan vartti ja kaikki ulos ostoksille. Ja korjataan vahan autoa. Ja jatketaan. Taa normaalisti kolmen tunnin ja noin 200 km patka kesti sitten lopulta 8 tuntia. Se kiesi hajos noin 10 kertaa matkalla. Siina vaiheessa kun ovi irtos ja kiesi keitti yli puhaltaen kaikki kuumat vesihoyryt sisaan, aatelin etta taa paska ei muuten enaa liiku mihinkaan. Siella oltiin keskella puskaa hirveessa kuumuudessa. Ja moneen kertaan sama alusta. Vetta juostiin hakemassa lahikylista. Ja kerran koko bussi piti rukoustuokion yhen maman johdolla. Voin tunnustaa etta tuli aitia ikava aika moneen kertaan. Sit kun ainoot kysymykset mita paikalliset aijat multa kysy oli etta mista ma oon ja oonko naimisissa niin ei naurattanu. Kuin ihmeen kaupalla, muovipusseilla ja mun sveitsin armeijan linkkarilla ne kuitenkin sai sen karryn liikkumaan perille asti. Itku paaski helpotuksesta kun saavuin Croc valley nimiseen mestaan.
Oli jo pimea ja vuokrateltta laitettiin eraan puun juurelle, josta "elefantit eivat kuulemma pida, siina olet turvassa". Pilkkopimeessa en tiennyt missa suunnassa joki on ja yolla mietin etta ovatpa hipot ja elefantit aanekkaita. Aamun sarastaessa huomasin etta joen penger oli tosiaan siin 10 metrin paassa. Ei ihme etta aanet kuului.
Croc valleyssa otin superiisisti ja istuin uima-altaassa vaan paivat elefantteja odotellen. Kerrotakoon etta South Luangwa on just siita mm kuuluisa etta elaimet tosiaan tulee leireihin. Nain ollen en edes buukannut game drivea itse puistoon. Seurasin suoraan baarin nojatuoleista hippoja, impaloita, krokotiileja...samana paivana kun tulin, oli joessa ollut jopa leijona kylpemassa.
Kavereita en oikein jaksanut tehda muuta kun taas overlander kuskeista, joiden kanssa tuppaan tuleen hyvin juttuun. Naa kenialaiset taas tarjos mulle juomaa, kahvia, teeta, aamupalaa, illallista ja mita nyt vaan niilla sattu olemaan. On ne vaan niin pirun mukavia. Oli niilla ihan kivoja ryhmalaisiakin joukossa, uima-altaassa tuli juteltua, mutta sit kun esim. yhden brittipapan kyssarit oli osastoa "onko suomalaisilla tytoilla paljon tatuointeja", "Lappihan on erillinen saari eiko" ja "Missa on Lusaka"? (siis ollaan Sambiassa ja Lusaka on Sambian paakaupunki) Niin jotenki ei jaksa...
Vikana paivana alko jo pettymys hiipia kun elefantteja ei nakyny niin JEE vihdoin iltapaivalla. Niita oli 6 ja ne jolkotteli leirin poikki puskiin. Kun ilta saapui niin uudestaan!!! Se vasta olikin jannittavaa. Ne tuli paljon lahemmas, ensin uima-altaalle, sit baariin, teltoille ja ne oli vaikka kuinka kauan siina. Jengi oli valmiina hyppaamaan massiivisen baaritiskin taakse. Elefantithan ei ole mitaan ystavallismielisia sinansa. Namakin rikkoivat keittion ikkunan ruokaa hakiessa ja heiluttivat vahan overlander rekkaa kun haistoivat siella ruokaa. Tajusin myos hapeakseni ja kauhukseni etta mina idiootti jonka todellakin pitas jo tajuta ja tietaa paremmin, olin koko leirissa oloni ajan pitanyt keksipakettia teltassa avonaisena. Tai siis muovipussissa mutta kuitenkin. Oisin siis voinut paasta helposti hengestani yolla. Ois ollu hiljasta herata kun elefantti, hyeena tms. pyrkii sisaan. Huh.
Kun sain kyydin kylille odottamaan bussia illalla, elefantteja oli tiella sankoin joukoin. Lodgen omistajat sano etta ne on matkalla kylaan syomaan mangoja. Aika hurja meininki niilla paikallisilla. Niita kuulemma kuoleekin vahan valia kun kavelevat pimeessa ja tormaavat fantteihin.
Paluumatka South Luangwasta oli vahan kivuttomampi, mita nyt jouduin odottamaan eka paikallisessa baarissa yolla 3 h, sit loppuyo taas minibussissa ja aamu klo 5 toinen bussi kohti Lusakaa.
Lusakassa olin niin poikki etta en liikkunu lodgesta mihinkaan. Join vaan vodkaa paikallisten metsastajien kanssa. Aika mielenkiintosta tavata naita valkosia, Afrikassa syntyneita ja taalla aina asuneita tyyppeja. Niinkun alkuperaltaan italialainen, Burundissa syntynyt mutta Sambiassa ikansa asunut Manilio, joka puhuu sujuvaa swahilia, nyanjaa, englantia ja italiaa. Vie rikkaita amerikkalaisia (ja tietty muitakin ) turisteja metsastysretkille Tansaniaan ja Sambiaan. Eli luvan arasta metsastysta, joka maksaa aivan jarjettomasti. Kai ne jopa elefanteja sillon tallon saa ampua, joku 3 leijonaa vuodessa, jokunen leopardi jne. Jotenkin allottavaa mutta toisaalta kaikki ne rahat menee suoraan salametsastyksen torjuntaan ja naiden luonnonpuistojen yllapitoon. JOstain ne rahat on tultava ja tasta tulee paljon. Ei oo halpaa lystia. Ihan oikein tietty.
Eilen saavuin Livingstoneen taas istuttua 6 h bussissa. Tanaan yhen espanjalaisen likan kanssa lahdettiin Victorian putouksille suurin odotuksin ja voi perkele mika pettymys!!!! Ihan paskat nakymat ja eihan siella kuivana kautena oo vettakaan juuri lainkaan! Ei kukaan kertonu etukateen! Sillan toisella puolella siintaa Zimbabwe ja epailematta sielta on paljon paljon paremmat nakymat. Tuskin maltan odottaa etta paasen sinne. Livingstone ja etenkin taa backbackers Jolly Boys on kylla hauska mesta ja taalla ois niin paljon tekemista ja kokemista jos vaan ois rahaa loputtomasti. OIs koskenlaskua, helikopterilentoa, varjoliitoa tai mita se nyt on, paasis silittaan leijonia, kajakointia, saariretkia, risteilyja ja vaikka mita. Huomenna buukattiin itsemme booze cruiselle. Siina saa ainakin vastinetta sille pienemmalle rahalle, haha. Ku saa juoda ja syoda niin paljon kun jaksaa ja nakee auringon laskun Sambesi joella...
Mutta joo, ehka taa viikko Sambiassa riittaa. Naa ei oo maailman ystavallisinta porukkaa ainakaan Malawin jalkeen...ja aijia kiinnostaa vaan sun avioliittostatus. Jokainen kysyy samaa menee hermo. Niin ja naa on ihan kiihkouskovaisia. Onhan naa muuallakin kristittyja silleen isosti, mutta taalla bussiinki tuli saarnaaja huutamaan tunniksi ja jengi viela taputtaa! Jokatoisella on joku jeesuspaita tai uskonnollinen kirja kadessa ja sita rataa...Pikkusen liikaa sanoisin.
Tiistaina Zimbabween, palataan!
Seuraavana aamuna lahdin kohti South Luangwan luonnonpuistoa ja moni lukikin FB:sta etta matka oli suoraan helvetista. Ensin odotin bussiasemalla 4 tuntia etta minibussi saatais tayteen. Oli ollu siella joku 10 minuuttia ku joku uskonnollinen kiihkoilija kavi melkein mun kimppuun naiden tatuointien takia. Sen mielesta mut pitas pidattaa ja pidatetaanki jos kytat nakee. No varmasti joo. Siina se huus mulle suu vaahdossa ja uhkaili kaikkee. Mullahan palo kaamit kans jonkun verran ja saatiin pieni valikohtaus aikaiseksi. Onneks kuitenki suurin osa asemalla oli mun puolella ja ajo sen sit matkoihinsa. Sit seuraava osoitus sambialaisesta vieraanvaraisuudesta oli humalainen mies joka tuli kertomaan etta mulla on finni poskessa. Mietin etta naahan on mukavaa porukkaa taalla, kiitos tiedosta hei!
No sitten sain tapella hieman mun laukun sijottamisesta bussissa, sitten sain tapella omasta paikastani. Sitten kun bussi oli taynna niin tosiaan ne neropatit aatteli etta nyt ois oiva aika vaihtaa renkaat ja auton akku. Ei muuta kun puretaan se auto VIELA KERRAN.
Vihdoin paastiin matkaan ja 15 minuuttia niin eka police check. Siella istut autossa hikoillen kun kuskilla kestaa toinen vartti selvittaessa asiaa. Noh, ajetaan vartti ja kaikki ulos ostoksille. Ja korjataan vahan autoa. Ja jatketaan. Taa normaalisti kolmen tunnin ja noin 200 km patka kesti sitten lopulta 8 tuntia. Se kiesi hajos noin 10 kertaa matkalla. Siina vaiheessa kun ovi irtos ja kiesi keitti yli puhaltaen kaikki kuumat vesihoyryt sisaan, aatelin etta taa paska ei muuten enaa liiku mihinkaan. Siella oltiin keskella puskaa hirveessa kuumuudessa. Ja moneen kertaan sama alusta. Vetta juostiin hakemassa lahikylista. Ja kerran koko bussi piti rukoustuokion yhen maman johdolla. Voin tunnustaa etta tuli aitia ikava aika moneen kertaan. Sit kun ainoot kysymykset mita paikalliset aijat multa kysy oli etta mista ma oon ja oonko naimisissa niin ei naurattanu. Kuin ihmeen kaupalla, muovipusseilla ja mun sveitsin armeijan linkkarilla ne kuitenkin sai sen karryn liikkumaan perille asti. Itku paaski helpotuksesta kun saavuin Croc valley nimiseen mestaan.
Oli jo pimea ja vuokrateltta laitettiin eraan puun juurelle, josta "elefantit eivat kuulemma pida, siina olet turvassa". Pilkkopimeessa en tiennyt missa suunnassa joki on ja yolla mietin etta ovatpa hipot ja elefantit aanekkaita. Aamun sarastaessa huomasin etta joen penger oli tosiaan siin 10 metrin paassa. Ei ihme etta aanet kuului.
Croc valleyssa otin superiisisti ja istuin uima-altaassa vaan paivat elefantteja odotellen. Kerrotakoon etta South Luangwa on just siita mm kuuluisa etta elaimet tosiaan tulee leireihin. Nain ollen en edes buukannut game drivea itse puistoon. Seurasin suoraan baarin nojatuoleista hippoja, impaloita, krokotiileja...samana paivana kun tulin, oli joessa ollut jopa leijona kylpemassa.
Kavereita en oikein jaksanut tehda muuta kun taas overlander kuskeista, joiden kanssa tuppaan tuleen hyvin juttuun. Naa kenialaiset taas tarjos mulle juomaa, kahvia, teeta, aamupalaa, illallista ja mita nyt vaan niilla sattu olemaan. On ne vaan niin pirun mukavia. Oli niilla ihan kivoja ryhmalaisiakin joukossa, uima-altaassa tuli juteltua, mutta sit kun esim. yhden brittipapan kyssarit oli osastoa "onko suomalaisilla tytoilla paljon tatuointeja", "Lappihan on erillinen saari eiko" ja "Missa on Lusaka"? (siis ollaan Sambiassa ja Lusaka on Sambian paakaupunki) Niin jotenki ei jaksa...
Vikana paivana alko jo pettymys hiipia kun elefantteja ei nakyny niin JEE vihdoin iltapaivalla. Niita oli 6 ja ne jolkotteli leirin poikki puskiin. Kun ilta saapui niin uudestaan!!! Se vasta olikin jannittavaa. Ne tuli paljon lahemmas, ensin uima-altaalle, sit baariin, teltoille ja ne oli vaikka kuinka kauan siina. Jengi oli valmiina hyppaamaan massiivisen baaritiskin taakse. Elefantithan ei ole mitaan ystavallismielisia sinansa. Namakin rikkoivat keittion ikkunan ruokaa hakiessa ja heiluttivat vahan overlander rekkaa kun haistoivat siella ruokaa. Tajusin myos hapeakseni ja kauhukseni etta mina idiootti jonka todellakin pitas jo tajuta ja tietaa paremmin, olin koko leirissa oloni ajan pitanyt keksipakettia teltassa avonaisena. Tai siis muovipussissa mutta kuitenkin. Oisin siis voinut paasta helposti hengestani yolla. Ois ollu hiljasta herata kun elefantti, hyeena tms. pyrkii sisaan. Huh.
Kun sain kyydin kylille odottamaan bussia illalla, elefantteja oli tiella sankoin joukoin. Lodgen omistajat sano etta ne on matkalla kylaan syomaan mangoja. Aika hurja meininki niilla paikallisilla. Niita kuulemma kuoleekin vahan valia kun kavelevat pimeessa ja tormaavat fantteihin.
Paluumatka South Luangwasta oli vahan kivuttomampi, mita nyt jouduin odottamaan eka paikallisessa baarissa yolla 3 h, sit loppuyo taas minibussissa ja aamu klo 5 toinen bussi kohti Lusakaa.
Lusakassa olin niin poikki etta en liikkunu lodgesta mihinkaan. Join vaan vodkaa paikallisten metsastajien kanssa. Aika mielenkiintosta tavata naita valkosia, Afrikassa syntyneita ja taalla aina asuneita tyyppeja. Niinkun alkuperaltaan italialainen, Burundissa syntynyt mutta Sambiassa ikansa asunut Manilio, joka puhuu sujuvaa swahilia, nyanjaa, englantia ja italiaa. Vie rikkaita amerikkalaisia (ja tietty muitakin ) turisteja metsastysretkille Tansaniaan ja Sambiaan. Eli luvan arasta metsastysta, joka maksaa aivan jarjettomasti. Kai ne jopa elefanteja sillon tallon saa ampua, joku 3 leijonaa vuodessa, jokunen leopardi jne. Jotenkin allottavaa mutta toisaalta kaikki ne rahat menee suoraan salametsastyksen torjuntaan ja naiden luonnonpuistojen yllapitoon. JOstain ne rahat on tultava ja tasta tulee paljon. Ei oo halpaa lystia. Ihan oikein tietty.
Eilen saavuin Livingstoneen taas istuttua 6 h bussissa. Tanaan yhen espanjalaisen likan kanssa lahdettiin Victorian putouksille suurin odotuksin ja voi perkele mika pettymys!!!! Ihan paskat nakymat ja eihan siella kuivana kautena oo vettakaan juuri lainkaan! Ei kukaan kertonu etukateen! Sillan toisella puolella siintaa Zimbabwe ja epailematta sielta on paljon paljon paremmat nakymat. Tuskin maltan odottaa etta paasen sinne. Livingstone ja etenkin taa backbackers Jolly Boys on kylla hauska mesta ja taalla ois niin paljon tekemista ja kokemista jos vaan ois rahaa loputtomasti. OIs koskenlaskua, helikopterilentoa, varjoliitoa tai mita se nyt on, paasis silittaan leijonia, kajakointia, saariretkia, risteilyja ja vaikka mita. Huomenna buukattiin itsemme booze cruiselle. Siina saa ainakin vastinetta sille pienemmalle rahalle, haha. Ku saa juoda ja syoda niin paljon kun jaksaa ja nakee auringon laskun Sambesi joella...
Mutta joo, ehka taa viikko Sambiassa riittaa. Naa ei oo maailman ystavallisinta porukkaa ainakaan Malawin jalkeen...ja aijia kiinnostaa vaan sun avioliittostatus. Jokainen kysyy samaa menee hermo. Niin ja naa on ihan kiihkouskovaisia. Onhan naa muuallakin kristittyja silleen isosti, mutta taalla bussiinki tuli saarnaaja huutamaan tunniksi ja jengi viela taputtaa! Jokatoisella on joku jeesuspaita tai uskonnollinen kirja kadessa ja sita rataa...Pikkusen liikaa sanoisin.
Tiistaina Zimbabween, palataan!
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Panda & Budah
Kun siita malariasta selvisin, lahin Kanelin kanssa Blantyreen. Enhan ma alunperin sinne ees ajatellu menevani, mutta koska kaikki likat oli sinne menossa niin why not. Ja niin, tapasinhan ma festareilla Afrikan komeimman jatkan, Blantyrelaisen tatuoitsijan nimelta Budah, niin oli toinenki hyva syy menna... Blantyressa vietettiin tehokas viikonloppu ja itku paasi kun Kaneli joutu lahteen Suomeen. Eihan me oltu ees kauaa tunnettu, mutta aivan huippureissuseuraa ja meilla oli erittain lystia!!!
Kappas kun mulla kavi sitten sellanen maiha viela, etta olin ajatellu lahtea seuraavaksi Zombaan niin Budah olikin sielta kotosin ja siella asuu sen puoli sukua. No mehan sitten sen aidin luo asumaan vuoren juurelle, banaaniviljelmien kupeeseen. Tai maailman monimutkasin perhekuvio, mutta sen kasvattiaiti on oikeestaan sen siskopuoli. Aidin pihapiirissa oli tyhjillaan valtava talo jota saatiin sitten asuttaa keskenamme. Viereisessa talossa asu Budahin grannie, jota kutsutaan Auntie D:ksi. Eika sekaan oo oikeesti sen mummo mutta kuitenkin. Aivan mahtava tyyppi. Hauska kun mika ja tyylikas leidi. Budahin mutsi kanssa. Kovin nykyaikaisia malawilaisia. Tosin niilla on portugalilaista ja skottiverta joukossa...
Otettiin iisisti, kaytiin mm. Zomba plateulla eli vuorella vahan kavelemassa ja haistelemassa metsaa. Niin kaunista, vehreaa ja raikasta. Muistutti jopa Suomea jonkun verran! Keltasia marjoja sai syoda suoraan puskista ja jokivesi oli jaakylmaa. Korkeita havupuita, lintuja, apinoita. Eika siella ollut niin kuuuuuma! Ihanaa!
Samaisena iltana tosin sitten paratiisiimme luikerteli kaarme jehovan todistajan asussa. Budahin mutsi on jehova, vaikkei heti uskois, niin yllari paikallinen jehovayhteiso - amerikkalainen paskiainen johtohahmona - paatti sitten etta me olemme syntisia naimattomia ja joudumme poistumaan pihapiirista valittomasti... Pikku selkkaus. Auntie D oli raivona ja Budahin mutsi niin nolona etta ei pystyny ees kattoon silmiin enaa.. Ja Budah se vasta hiilena olikin... No mutta, ei ollenkaan huono homma loppujen lopuksi, silla pakattiin kimpsumme ja muutettiin Budahin veljen perheen luo lahemmaksi kaupunkia.
Siella meista pidettiin jopa parempaa huolta jos mahdollista. Veljen vaimo Precious tehopakkaus teki ruokaa kolme kertaa paivassa ja muutenkaan ei pysahtynyt koskaan. Han opetti mut tekemaan huippuhyvia samosia, samalla kun teki niin kasin 500 kpl tulevia haita varten, ja mika parasta - kantamaan vesisankoa paan paalla!!! Missio saavutettu!! Eraana paivana kun ei tullut vetta kannoin sen kanssa pesuvedet kaivolta. Nailla naisilla on terasniskat. Preciouskin kanto yksinaan sellasen 50 litraa kerralla paan paalla. Kasittamattomat voimat. Sit tassa 40 asteen helteessa pumpata sita vetta...huh huh. Ma olinkin siina kylassa yleinen nahtavyys taas vetta pumppaamassa ja etenkin sita kantamassa. Jengilla oli hauskaa.
Viikon paatteeks Auntie D:n naapuritalon pihalla oli paikalliset haat, joihin paasin osallistumaan! Haahumu oli kestanyt jo noin viikon ja joka ilta kuulu vimmattu rummutus. Itse haissa oli varmaan 500 ihmista - kaikki on tervetulleita, mitaan kutsuja ei jaeta. Ainut mika vaivas oli, etta ma meinasin taas varastaa koko shown ja olin paljo kiinnostavampi kun haapari. Piti aina valilla paeta D:n luo turvaan. Budahin vanha kaveri sanokin sille etta se on kuuluisa nyt. Kaikki puhuu meista. Ma alan jo tottumaan tuijottamiseen mutta Budulla palaa valilla kaamit haha.
Zombasta lahdettiin Liwonde National Parkiin. Tai oikeestaan eihan me leirintaalueelta ees poistuttu kun ei tarvinu. Elefantteja naki suoraan sielta ja hippojen rohina, hyeenojen nauru, elefantit ja kaikki muut aanet kuulu leirintalueelle. Nautittiin vaan hyvasta ruuasta, ginista, seurastamme, pelattiin baoo ja sen sellasta...Ensimmaiset sateet tuli myos koettua Liwondessa. Aivan uskomattoman nakosta kun joka puolella salamoi vimmatusti, kaikki naa aanet ja jarjeton sade joka minuutissa muuttaa kaiken mutavelliksi. Huh huh! Maagista!
Yks yo vietettiin myos Liwonden kaupungissa, josta ei muuta mainittavaa kun etta uskomaton fiilis tosiaan juoda aamukahvia joen varrella ja tsiigailla hippoja. Siina ne vaan on ja rohisee.
Nyt oon sitten Lilongwessa ja mitapa taaltakaan taas muuta kerrottavaa kun etta yoelama hallussa, kelpaa VIPpina Budun kaa patsastella. Haha.
Pari paivaa tassa oon tosin stressannu koska huomenna pitaa lahtea Sambiaan. En haluais lahtea Malawista mihinkaan kun on niin helppoa, kivaa ja ihanaa, mutta pakko poistua vihdoin silla viisumi umpeutuu ja mulla tulee sikakiire Namibiaan Fillea tapaamaan (mika on kylla niiiiiiiiiiiiiiiin kivaaaaaaaaaaaaa!)! Eli kolmessa viikossa pitas porskuttaa Sambian, Zimbabwen ja Botswanan lapi. Mut kai se onnistuu... Ja tunnustettakoon tassa taysin julkisesti etta mua itkettaa kun pitaa tuo universumin sulosin jatka jattaa tanne... :( Saa nahda miten tan muijan viela kay.
Tassa haikeessa mielentilassa mulla on myos ikava kaikkia suomessa ja siella on uusia vauvoja, aviopareja ja kaikkee mista jaan jotenkin paitsi... mut joo joo en valita. Ikavoin vaan. Pusuja kaikille, peace and love.
Kappas kun mulla kavi sitten sellanen maiha viela, etta olin ajatellu lahtea seuraavaksi Zombaan niin Budah olikin sielta kotosin ja siella asuu sen puoli sukua. No mehan sitten sen aidin luo asumaan vuoren juurelle, banaaniviljelmien kupeeseen. Tai maailman monimutkasin perhekuvio, mutta sen kasvattiaiti on oikeestaan sen siskopuoli. Aidin pihapiirissa oli tyhjillaan valtava talo jota saatiin sitten asuttaa keskenamme. Viereisessa talossa asu Budahin grannie, jota kutsutaan Auntie D:ksi. Eika sekaan oo oikeesti sen mummo mutta kuitenkin. Aivan mahtava tyyppi. Hauska kun mika ja tyylikas leidi. Budahin mutsi kanssa. Kovin nykyaikaisia malawilaisia. Tosin niilla on portugalilaista ja skottiverta joukossa...
Otettiin iisisti, kaytiin mm. Zomba plateulla eli vuorella vahan kavelemassa ja haistelemassa metsaa. Niin kaunista, vehreaa ja raikasta. Muistutti jopa Suomea jonkun verran! Keltasia marjoja sai syoda suoraan puskista ja jokivesi oli jaakylmaa. Korkeita havupuita, lintuja, apinoita. Eika siella ollut niin kuuuuuma! Ihanaa!
Samaisena iltana tosin sitten paratiisiimme luikerteli kaarme jehovan todistajan asussa. Budahin mutsi on jehova, vaikkei heti uskois, niin yllari paikallinen jehovayhteiso - amerikkalainen paskiainen johtohahmona - paatti sitten etta me olemme syntisia naimattomia ja joudumme poistumaan pihapiirista valittomasti... Pikku selkkaus. Auntie D oli raivona ja Budahin mutsi niin nolona etta ei pystyny ees kattoon silmiin enaa.. Ja Budah se vasta hiilena olikin... No mutta, ei ollenkaan huono homma loppujen lopuksi, silla pakattiin kimpsumme ja muutettiin Budahin veljen perheen luo lahemmaksi kaupunkia.
Siella meista pidettiin jopa parempaa huolta jos mahdollista. Veljen vaimo Precious tehopakkaus teki ruokaa kolme kertaa paivassa ja muutenkaan ei pysahtynyt koskaan. Han opetti mut tekemaan huippuhyvia samosia, samalla kun teki niin kasin 500 kpl tulevia haita varten, ja mika parasta - kantamaan vesisankoa paan paalla!!! Missio saavutettu!! Eraana paivana kun ei tullut vetta kannoin sen kanssa pesuvedet kaivolta. Nailla naisilla on terasniskat. Preciouskin kanto yksinaan sellasen 50 litraa kerralla paan paalla. Kasittamattomat voimat. Sit tassa 40 asteen helteessa pumpata sita vetta...huh huh. Ma olinkin siina kylassa yleinen nahtavyys taas vetta pumppaamassa ja etenkin sita kantamassa. Jengilla oli hauskaa.
Viikon paatteeks Auntie D:n naapuritalon pihalla oli paikalliset haat, joihin paasin osallistumaan! Haahumu oli kestanyt jo noin viikon ja joka ilta kuulu vimmattu rummutus. Itse haissa oli varmaan 500 ihmista - kaikki on tervetulleita, mitaan kutsuja ei jaeta. Ainut mika vaivas oli, etta ma meinasin taas varastaa koko shown ja olin paljo kiinnostavampi kun haapari. Piti aina valilla paeta D:n luo turvaan. Budahin vanha kaveri sanokin sille etta se on kuuluisa nyt. Kaikki puhuu meista. Ma alan jo tottumaan tuijottamiseen mutta Budulla palaa valilla kaamit haha.
Zombasta lahdettiin Liwonde National Parkiin. Tai oikeestaan eihan me leirintaalueelta ees poistuttu kun ei tarvinu. Elefantteja naki suoraan sielta ja hippojen rohina, hyeenojen nauru, elefantit ja kaikki muut aanet kuulu leirintalueelle. Nautittiin vaan hyvasta ruuasta, ginista, seurastamme, pelattiin baoo ja sen sellasta...Ensimmaiset sateet tuli myos koettua Liwondessa. Aivan uskomattoman nakosta kun joka puolella salamoi vimmatusti, kaikki naa aanet ja jarjeton sade joka minuutissa muuttaa kaiken mutavelliksi. Huh huh! Maagista!
Yks yo vietettiin myos Liwonden kaupungissa, josta ei muuta mainittavaa kun etta uskomaton fiilis tosiaan juoda aamukahvia joen varrella ja tsiigailla hippoja. Siina ne vaan on ja rohisee.
Nyt oon sitten Lilongwessa ja mitapa taaltakaan taas muuta kerrottavaa kun etta yoelama hallussa, kelpaa VIPpina Budun kaa patsastella. Haha.
Pari paivaa tassa oon tosin stressannu koska huomenna pitaa lahtea Sambiaan. En haluais lahtea Malawista mihinkaan kun on niin helppoa, kivaa ja ihanaa, mutta pakko poistua vihdoin silla viisumi umpeutuu ja mulla tulee sikakiire Namibiaan Fillea tapaamaan (mika on kylla niiiiiiiiiiiiiiiin kivaaaaaaaaaaaaa!)! Eli kolmessa viikossa pitas porskuttaa Sambian, Zimbabwen ja Botswanan lapi. Mut kai se onnistuu... Ja tunnustettakoon tassa taysin julkisesti etta mua itkettaa kun pitaa tuo universumin sulosin jatka jattaa tanne... :( Saa nahda miten tan muijan viela kay.
Tassa haikeessa mielentilassa mulla on myos ikava kaikkia suomessa ja siella on uusia vauvoja, aviopareja ja kaikkee mista jaan jotenkin paitsi... mut joo joo en valita. Ikavoin vaan. Pusuja kaikille, peace and love.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)