Ei Panda oikein tiennyt mihin joutui, kun tyylikas Julia leidi haki Nakurun matatu-asemalta. Noin 15 min ajomatkan paassa sijaitsi Tumainin orpokoti tumainikenya.org, jonne mentiin matkalla itse majapaikkaan joka sekin siina lahella, Njoron kylassa.
En tieda oonko ikina kokenut vastaavaa kun ajetaan portista sisaan ja astun autosta ulos, niin 28 likaista, resuista, rakaista, pienta, suloista orpolasta juoksee kohti ja jokainen halaa tiukasti vuorotellen. Oli vaikea jo siina vaiheessa pidattaa kyynelia.
Asuin orpokodin perustajien Julian ja Moseksen luona. En pysty sanoin kuvailemaan kuinka ihania, avuliaita, vieraanvaraisia ja hyvasydamisia hekin olivat. Niilla oli kaksi omaa lasta ja ne ottaa myos kotiinsa vuorotellen ja 2 vkon valein jonkun orvoista. Koti oli muutenkin taynna kotiapulaisia, naapureita ja muita ystavia ja musta huolehdittiin kun perheenjasenesta.
4 paivaa vietin orpokodin lasten kanssa. Tumainissa asuu myos pastori David ja hanen vaimonsa Mary ja heidan kolme lastaan, jotka orpojen lisaksi sulattivat mun sydamen taysin. Sulattelen vielakin nakemaani ja kokemaani, silla ne lapset ja taa henkilokunta olivat vaan jotain ihan kasittamatonta. Sais moni suomalaispenska ottaa mallia naiden kyvysta huolehtia toisistaan, talosta ja itsestaan. Vahien lelujen ja muiden tarvikkeiden jakaminen on itsestaanselvyys ja tappeluita ei juurikaan ole. Kylmina iltoina saalitti eniten se etta harvalla oli edes kenkia. Huoneet on pienia ja likaisia, kaikilla raka valuu nenasta ja yskittaa.. Silti ne hymyilee ja nauraa ja leikkii....kaikki haluavat vuorotellen istua sylissa, pitaa kadesta, silittaa tukkaa ja roikkua selassa. En tieda oonko ikina kokenutkaan niin paljon rakkautta ja ylitsevuotavia tunteita lapsia kohtaan. Oisin halunnut adoptoida jokaikisen. Ja varmaan toteutankin ajatuksen viela joku paiva..Niin ja vaikka noi olot siella oli mita oli, niin silti, kaikki tekivat varmasti parhaansa silla mita on.
Kenialaiset on aika kristillista jengia ja menin lasten kanssa jopa kirkkoon sunnuntaina. Oli ihan mielenkiintoista nahda sita pastorin saarnausta, hallelujaa, praise the lordia ja jatkuvaa laulamista ja himmeeta tanssimista - lapset joras ihan taysia. Pikkusen eri meininki kun Suomessa. Herkistyin jopa sitten siellakin kun jokainen aikuinen teki vuorotellen "testimoniaalin" jossa ylistetaan Jumalaa ja kiitettiin siita etta mzungu, eli mina olin paikalla. Ja sita rakkauden tunnustusten maaraa. Hurmosta suorastaan. Pastori jopa kirjoitellut jo peraan, what ever that means. Itkuhan se tuli siitakin.
Taa teksti on oikeestaan kirjoitttu jo joku paiva sitten mutta yhteydet meni poikki ja jai julkaisematta. Mutta tassa se nyt on...
maanantai 26. heinäkuuta 2010
torstai 22. heinäkuuta 2010
Aivan liekeissa
Kuinka paljon tanne kehtaa hehkuttaa??? Oon vaan niin liekeissa koko ajan!!! Saan koko ajan enemman kuin pyydan ja aina joku huolehtii mun olemisesta ja menemisesta niin etta aina on joku jossain venaamassa, auttamassa tai saatamassa.. uskomatonta porukkaa. Ei nyt tietenkaan kaikki, hermokin on menny joihinkin epamaarasiin yrittajiin, mutta u know.
Naivashassa olo huipentui Hell's Gaten luonnonpuistoon, jossa fillaroin n. 30 km seeprojen, villisikojen, kirahvien ja antilooppien keskella. Kuin siistii on tuijottaa kirahvia silmiin muutaman metrin paasta! Fillarilla! Sitten viela tunti hikingia samaisessa puistossa sellasissa luonnon ja vulkaanisen maaperan muovaamissa kaytavissa ja huikeissa maisemissa. Siella oli myos paljon kiipeilypaikkoja - otin kuvia Iitulle ja Tommille ja muille kiipeileville ystaville!! :) Makin jouduin siina kavelyosuudessa laskeutua pahoista paikoista, mutta pakko oli kun takasinkaan pain ei paassyt. Jannitin jo, etta katkeeko matka nilkkamurtumaan. Ois jokseenkin kuivaa.
Nyt saavuin Nakuruun, jonne Nairobin Richard oli saatanut mua vastaan erittain tyylikkaan Julia leidin, jonka event officessa istun talla hetkella. Julialla on myos orpokoti, jossa on n. 30 lasta. Sinne meen tasta seuraavaks. Tai asun siina vieressa, mutta niitten lasten kanssa leikin sunnuntaihin asti. Sitten mut hakeekin eras uusi ystavani pois ja matka jatkuu Nanyukiin Mt Kenyan juurelle. Siita varmaan lisaa tuonnempana.
Jussilta tulikin sellaset terveiset etta Pemba on pimennossa, joten elokuu voi olla blogikirjotusten, tekstiviestien tai muiden yhteyksien kannalta hiljasta... etta yritan nyt ennen sita viela raportoida.
Lovin it all.
Naivashassa olo huipentui Hell's Gaten luonnonpuistoon, jossa fillaroin n. 30 km seeprojen, villisikojen, kirahvien ja antilooppien keskella. Kuin siistii on tuijottaa kirahvia silmiin muutaman metrin paasta! Fillarilla! Sitten viela tunti hikingia samaisessa puistossa sellasissa luonnon ja vulkaanisen maaperan muovaamissa kaytavissa ja huikeissa maisemissa. Siella oli myos paljon kiipeilypaikkoja - otin kuvia Iitulle ja Tommille ja muille kiipeileville ystaville!! :) Makin jouduin siina kavelyosuudessa laskeutua pahoista paikoista, mutta pakko oli kun takasinkaan pain ei paassyt. Jannitin jo, etta katkeeko matka nilkkamurtumaan. Ois jokseenkin kuivaa.
Nyt saavuin Nakuruun, jonne Nairobin Richard oli saatanut mua vastaan erittain tyylikkaan Julia leidin, jonka event officessa istun talla hetkella. Julialla on myos orpokoti, jossa on n. 30 lasta. Sinne meen tasta seuraavaks. Tai asun siina vieressa, mutta niitten lasten kanssa leikin sunnuntaihin asti. Sitten mut hakeekin eras uusi ystavani pois ja matka jatkuu Nanyukiin Mt Kenyan juurelle. Siita varmaan lisaa tuonnempana.
Jussilta tulikin sellaset terveiset etta Pemba on pimennossa, joten elokuu voi olla blogikirjotusten, tekstiviestien tai muiden yhteyksien kannalta hiljasta... etta yritan nyt ennen sita viela raportoida.
Lovin it all.
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Yksin matkustamisen hyvat puolet
Lake Naivashan rannalla kuuluu (ja nakyy) etenkin oisin hippojen rohina, apinat juoksee katolla ja linnut laulaa kun sademetsassa konsanaan. On vaan niin siistii olla taalla. Ihan
Ei varmaan tuu silleen yllatyksena mutta olen tehnyt jo paljon paikallisia ystavia. Yksin matatuilla (pikkubusseilla) matkustava tytto on ilmeisesti jonkin sortin kummajainen silla etenkin monet lokaalit tour operatorit on ottanut mut jotenkin lemmikiksi ja epatyypilliseen tapaan MULLE, valkoiselle naiselle, tarjotaan juomat ja ruuat ja kyydit ja saan alennuksia retkista tai paasen siivella sinne tanne. Ei silla etteiko rahat sais palamaan muutenkin, mutta jotain hyotya kuitenkin... muutenkaan ei oo kylla tarvinu yksin olla kovinkaan montaa hetkea.
Tanaan teinkin jo ehka siisteimman retken ikina kun kavin eraan overlander driver (kuskaa 27 hengen "nuoriso"ryhmaa ympari afrikkaa 10 vkoa) Henryn mukana eka kattomassa flamingoja ja hippoja ja sit moikkaamassa sen useaa sukulaista parissa pikkukylassa, jonkun tunnin kuoppasen ajomatkan paassa. Kenialainen vieraanvaraisuus saa hymyilemaan leveasti - ja tunnustan etta juuri siita mulla oli aiemmin vahan vaara kuva... Nyt oon lahdossa viela siivella kattomaan kraaterijarvea..joka on arvatenkin upea. Life is good.
Ei varmaan tuu silleen yllatyksena mutta olen tehnyt jo paljon paikallisia ystavia. Yksin matatuilla (pikkubusseilla) matkustava tytto on ilmeisesti jonkin sortin kummajainen silla etenkin monet lokaalit tour operatorit on ottanut mut jotenkin lemmikiksi ja epatyypilliseen tapaan MULLE, valkoiselle naiselle, tarjotaan juomat ja ruuat ja kyydit ja saan alennuksia retkista tai paasen siivella sinne tanne. Ei silla etteiko rahat sais palamaan muutenkin, mutta jotain hyotya kuitenkin... muutenkaan ei oo kylla tarvinu yksin olla kovinkaan montaa hetkea.
Tanaan teinkin jo ehka siisteimman retken ikina kun kavin eraan overlander driver (kuskaa 27 hengen "nuoriso"ryhmaa ympari afrikkaa 10 vkoa) Henryn mukana eka kattomassa flamingoja ja hippoja ja sit moikkaamassa sen useaa sukulaista parissa pikkukylassa, jonkun tunnin kuoppasen ajomatkan paassa. Kenialainen vieraanvaraisuus saa hymyilemaan leveasti - ja tunnustan etta juuri siita mulla oli aiemmin vahan vaara kuva... Nyt oon lahdossa viela siivella kattomaan kraaterijarvea..joka on arvatenkin upea. Life is good.
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Surviving Nairobbery
Huh, perilla ja nyt jo kokenut viikon tarpeiks... mitahan tanne pitas kirjottaa? Ajatuksenvirtaa vissiin kun ei oo varaa jaada pohtimaan nettikahvilassa...
Jotenkin oli hyvat merkit ilmassa (sit kuitenkin) lahtiessa kun upgreidasivat mut business luokkaan valilla istanbul-Nairobi. Kone oli tays ja meitsi viimisena tiskilla. Harmi ettei shampanja maistunut talla kertaa. Nairobissa vastassa oli Krissen hoitama luottokuski (kiitos Hannes ja Jassu kontaktista muuten!!!) ja ei nain ollen ollut ongelmia loytaa Hotel Africana, ehkapa parhaat paivansa nahnyt shithole, jossa tosin yllatyksekseni tuli aamulla lamminta vetta! Ja viela hiustenpesupaivana which is nice. Ja jos vessapaperi loppuu niin onneks voi kayttaa Lonely Planetia. Once again se on aivan paska, vaarassa ja vanhaa tietoo taynna. Africanassa ekan yon nautin viereisen yokerhon livemusasta aamu klo 5.30 asti ja sit klo 7 alkokin jo kirkonmenot. Etta oli aika jannaa noin liskojen kera muutenkin. Seuraavana yona loysin onnekseni paremmat korvatulpat.
Mun pokkeroinen eilisaamu oli muutenkin aika janna. Vahan ehka lahdin hostellista vaaraan suuntaan, yrittaen kuitenkin nayttaa silta etta tiedan mita teen. Se oli kuitenkin haasteellista kun huomasin etta en oo nahny yhtaan valkosta naamaa ja jotenkin alkaa oleen entista rupusempaa ja mua kyylataan antaumuksella. Olin jo valmiina vetaan sokan irti faijan antamasta personal alarmista. Mut onneks ei tarvinu. Menin sisaan yhteen liikkeeseen ja kysyin tytolta neuvoa ja katto mua sen nakosena, tosin ystavallisesti, etta nopeesti **&%^%uun taalta, you are very down...you have to go up. Ja mahan lahin. Kuulin vaan sen jalkeen etta NEVER GO TO RIVERDOAD, VERY DANGEROUS. No en mee enaa lupaan.
Eilen tapasin lokaalin Richardin. Tour guide tottakai. Menin sen kanssa bisselle ja kuulemaan myyntipuhetta tuhannesta ja yhdesta eri tourista. Kun sain sen vakuuttuneeks etta I'm not very good business for you, se varmaan ajatteli etta vaimoks sitten. Noh, oli miten oli, ihan kiva aija eika muitakaan kavereita niin vietin sen kanssa paivaa lokaalibaareissa juoden bissee ja syoden lokaaliherkkuja (vuohta ja ugalia) ja kuunnellen livemusaa. Nakematta ainuttakaan valkosta naamaa edelleenkaan ja kavellen yolla Nairobissa. Tietenkin jouduin tehda vahan toita vakuuttaen myos etta I'm not very good wife either ja on poikaystavaa ja silla lailla. Mutta oli kivaa ja mielenkiintosta. Nairobi on mainettaan parempi. Enka tajuu etta taalla ei oo turreja?? Tai sit ne piileskelee jossain hotellissa vaan. Mut mie tykkaan. Niin ja niille jotka haluu joskus kokea safarin niin suosittelen Keniaa. Taa on paljo halvempi kun mm. Tansania. Makin ehka joudun palata joskus koska pohjoiseen Lake Turkanaan ois saanu all inclusive 8 paivan retken 540 dollarilla ja camping safari Masai Maraan on 100 dollaria paiva. DAMN!
Sen verran annoin Richardille periks etta buukkasin yhden tourin tahan aamuun. Ja se oli Kiberan slummi. Jos joku ei tieda mika se on niin kvg = kato googlesta. Sinne sitten kahden kytan ja Richardin kanssa. Muuten ei oo mitaan menemista ellei haluu vahintaan tulla ryostetyks tai kuolla. Vaikeeta kuvailla. En oikein tieda mita sanoa. Vaikuttavaa, antoisaa, jarkyttavaa, toiveikasta, hauskaakin, uskomatonta... Mutta niin vaan totta. Jokaisen pitas nahda ja oivaltaa jotain.
Huomenna jatkan matkaa Lake Naivashaa kohti. Tanaan toivon viela nakevani Krissen, jos se ehtii, illalla bissella ennen kun se on lentamassa Ruandaan.
Etta sellasta. Tassahan tuli paallimmaiset. Moiiiiii.
Jotenkin oli hyvat merkit ilmassa (sit kuitenkin) lahtiessa kun upgreidasivat mut business luokkaan valilla istanbul-Nairobi. Kone oli tays ja meitsi viimisena tiskilla. Harmi ettei shampanja maistunut talla kertaa. Nairobissa vastassa oli Krissen hoitama luottokuski (kiitos Hannes ja Jassu kontaktista muuten!!!) ja ei nain ollen ollut ongelmia loytaa Hotel Africana, ehkapa parhaat paivansa nahnyt shithole, jossa tosin yllatyksekseni tuli aamulla lamminta vetta! Ja viela hiustenpesupaivana which is nice. Ja jos vessapaperi loppuu niin onneks voi kayttaa Lonely Planetia. Once again se on aivan paska, vaarassa ja vanhaa tietoo taynna. Africanassa ekan yon nautin viereisen yokerhon livemusasta aamu klo 5.30 asti ja sit klo 7 alkokin jo kirkonmenot. Etta oli aika jannaa noin liskojen kera muutenkin. Seuraavana yona loysin onnekseni paremmat korvatulpat.
Mun pokkeroinen eilisaamu oli muutenkin aika janna. Vahan ehka lahdin hostellista vaaraan suuntaan, yrittaen kuitenkin nayttaa silta etta tiedan mita teen. Se oli kuitenkin haasteellista kun huomasin etta en oo nahny yhtaan valkosta naamaa ja jotenkin alkaa oleen entista rupusempaa ja mua kyylataan antaumuksella. Olin jo valmiina vetaan sokan irti faijan antamasta personal alarmista. Mut onneks ei tarvinu. Menin sisaan yhteen liikkeeseen ja kysyin tytolta neuvoa ja katto mua sen nakosena, tosin ystavallisesti, etta nopeesti **&%^%uun taalta, you are very down...you have to go up. Ja mahan lahin. Kuulin vaan sen jalkeen etta NEVER GO TO RIVERDOAD, VERY DANGEROUS. No en mee enaa lupaan.
Eilen tapasin lokaalin Richardin. Tour guide tottakai. Menin sen kanssa bisselle ja kuulemaan myyntipuhetta tuhannesta ja yhdesta eri tourista. Kun sain sen vakuuttuneeks etta I'm not very good business for you, se varmaan ajatteli etta vaimoks sitten. Noh, oli miten oli, ihan kiva aija eika muitakaan kavereita niin vietin sen kanssa paivaa lokaalibaareissa juoden bissee ja syoden lokaaliherkkuja (vuohta ja ugalia) ja kuunnellen livemusaa. Nakematta ainuttakaan valkosta naamaa edelleenkaan ja kavellen yolla Nairobissa. Tietenkin jouduin tehda vahan toita vakuuttaen myos etta I'm not very good wife either ja on poikaystavaa ja silla lailla. Mutta oli kivaa ja mielenkiintosta. Nairobi on mainettaan parempi. Enka tajuu etta taalla ei oo turreja?? Tai sit ne piileskelee jossain hotellissa vaan. Mut mie tykkaan. Niin ja niille jotka haluu joskus kokea safarin niin suosittelen Keniaa. Taa on paljo halvempi kun mm. Tansania. Makin ehka joudun palata joskus koska pohjoiseen Lake Turkanaan ois saanu all inclusive 8 paivan retken 540 dollarilla ja camping safari Masai Maraan on 100 dollaria paiva. DAMN!
Sen verran annoin Richardille periks etta buukkasin yhden tourin tahan aamuun. Ja se oli Kiberan slummi. Jos joku ei tieda mika se on niin kvg = kato googlesta. Sinne sitten kahden kytan ja Richardin kanssa. Muuten ei oo mitaan menemista ellei haluu vahintaan tulla ryostetyks tai kuolla. Vaikeeta kuvailla. En oikein tieda mita sanoa. Vaikuttavaa, antoisaa, jarkyttavaa, toiveikasta, hauskaakin, uskomatonta... Mutta niin vaan totta. Jokaisen pitas nahda ja oivaltaa jotain.
Huomenna jatkan matkaa Lake Naivashaa kohti. Tanaan toivon viela nakevani Krissen, jos se ehtii, illalla bissella ennen kun se on lentamassa Ruandaan.
Etta sellasta. Tassahan tuli paallimmaiset. Moiiiiii.
perjantai 16. heinäkuuta 2010
Väsytystaktiikalla
Kappas vaan että tääkin blogi pitää sitten yleisön pyynnöstä ja painostuksesta (ja ehkä vähän myös omasta tahdosta) perustaa viimeisenä kotimaan yönä. Silmät ristissä, aivan hiessä ja muutenkin jo pikku paniikissa. Tai ei tässä ees kerkee ja jaksa olla oikeestaan paniikissakaan. Odotan että pääsen istumaan lentokoneeseen, eipähän tarvi sinä aikana tehdä yhtään mitään. Lukkiudun varmaan Nairobissa hostellihuoneeseen, nukun pari päivää ja vilvottelen jonkun propellin alla. Siellä on onneks viileempää kun kuumassa kesästadin huumassa.
Läksiäisfestareita on totisesti vietetty! Eilen alko jo tuntuu jo siltä kun ois polttarit, meno kun moukarihäkissa... Ja jos nää oli läksiäiset niin mä haluun nähdä ne polttarit! Muut lähtee opiskelemaan, töihin, pitkille reissuille ja ulkomaille yhtenään, mutta kun Panda lähtee niin jumaliste mitä juhlaa ja showta! Kiitos siis kaikille osallistujille ja anteeksi...jokaisen maksa saa toivottavasti nyt hetken rauhaa. :)
Mutta ainakin mulla on maailman hienoimmat ja parhaat ystävät sekä perhe. Ikävä tulee, tänäänkin jo monet jäähyväisitkut väännetty. Niin paljon kauniita sanoja, apuja, lahjoja, kannustusta ja kaikkee hyvää olen teiltä saanut viime viikkojen aikana, että en voisi olla onnekkaampi ihminen. Mulla on teidät! Tästä on hyvä lähteä.
Läksiäisfestareita on totisesti vietetty! Eilen alko jo tuntuu jo siltä kun ois polttarit, meno kun moukarihäkissa... Ja jos nää oli läksiäiset niin mä haluun nähdä ne polttarit! Muut lähtee opiskelemaan, töihin, pitkille reissuille ja ulkomaille yhtenään, mutta kun Panda lähtee niin jumaliste mitä juhlaa ja showta! Kiitos siis kaikille osallistujille ja anteeksi...jokaisen maksa saa toivottavasti nyt hetken rauhaa. :)
Mutta ainakin mulla on maailman hienoimmat ja parhaat ystävät sekä perhe. Ikävä tulee, tänäänkin jo monet jäähyväisitkut väännetty. Niin paljon kauniita sanoja, apuja, lahjoja, kannustusta ja kaikkee hyvää olen teiltä saanut viime viikkojen aikana, että en voisi olla onnekkaampi ihminen. Mulla on teidät! Tästä on hyvä lähteä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)