Mistahan tassa taas alottas kun aika paljon on 3 viikkoon mahtunut. Edellinen tarina paattyi Swakopmundiin, joka tosiaan oli taysin surrealistinen paikka. Toiseen suuntaan kun katsoo nakee hiekkadyynit ja autiomaan, toisessa suunnassa kylma Atlantti aaltoineen. Valkosia on enemman kun mustia, katujen nimet, kaupat, ravintolat, kaikki on saksaksi ja tarjoilijat puhuu sulle saksaa. Kaikki on siistia, lansimaista...Aika kauheeta itseasiassa, vaikka kaupunki sinansa oli ihan symppis. Swakopmundissa hulahti nelisen paivaa etta heilahti, kun tavattiin tosiaan kaikki mun kenialaiset tutut ja viela Fillen tapaamisen alkuhuumassa jatkettiin hauskanpitoa kaikki kimpassa. Porukkaan loytyi viela meidan lodgesta huippukiva ruotsalainen jaba nimelta Robert. Ainut varsinainen aktiviteetti mita tehtiin oli quad biking mika oli aivan sairaan kivaa! Oli usvanen ja vahan viilee paiva ja lahettiin tunniksi sinne aavikolle ajeleen monkijoilla siis. Tuntu aivan epatodelliselta kun dyyneja on silmankantamattomiin ja niita lasket monkkarilla ylos ja alas. Huippuhienoa!
Swakopmundista vuokrattiin sit kolmisteen, Fille, Robert ja mina, jarjettoman iso neliveto auto luksus camping varusteilla, jotta paastiin retkelle Sossusvlein hiekkadyyneille. Oli teltat, poyta, tuolit, kylmalaukku ja keittio varusteet aina poytaliinasta lahtien. Ois melkein pitanyt tajuta vuokrata auto jo aiemmin ja tehda koko Namibia tournee omalla autolla. Taa maa on nimittain tehty camping ihmisille ja maastoautoille, tai toisinpain oikeestaan...
Swakopmundista kun ajaa ulos niin on valittomasti aavikolla. Uskomattoman nakoista. 30 km paassa toinen kaupunki nimelta Walvis Bay, jonka vieressa oli ensimmainen kuuluisa dyyni nro 7, jolle jengi kiipee ja sand boardaa alas. Siina syotiin lounasta ja ihmeteltiin. Sitten sellanen 5 h ajomatka Sossusvleihin halki aavikon ja vuorien. Hyva jos 2 autoo tulee vastaan silla matkalla. Autiomaata vaan silman kantamattomiaan. Namibiassa todella tulee valilla tunne etta on yksin maailmassa, tai kuussa. Leiriydyttiin national parkin rajalle ja juuri ehdittiin nakemaan auringonlasku lahimmalla dyynilla. Ja tahtitaivas leirinta-alueella oli kirkkaampi kuin koskaan. Vau.
Suraavana paivana sitten varsinainen aavikkoseikkailu, jota ei oikein sanoin voi kuvailla. Jos joku on joskus nahnyt Namibiasta kuvia, niin ei ole voinut valttya nailta. Sossusvleissa on myos kuvattu elokuvia ja jopa Spice girlsien joku musavideo, hehe. Uskomatonta myos etta vaikka siella on muitakin turisteja niin silti ketaan ei oikeastaan nae missaan. Koko ajan oot yksin. Tiella joka johtaa dyyneille on antilooppeja, oryxeja, villisikoja, strutseja...dyyneilla ei ketaan, ei mitaan elamaa. Aurinko paahtaa, taivas on pilveton ja hiekassa tarpominen on aika raskasta - etenkin ylospain. Mutta kaikki sen ja pikku auringonpolttaman arvosta. Muutamien kilometrien patikoimisen takana loytyy Dead vlei ja Hidden vlei, joiden nakeminen nousi kylla mun Afrikka high lightiksi. En oo ikina nahnyt mitaan niin jotenkin epatodellista ja vaikuttavaa. Niin kaunista, niin hiljasta, niin dramaattista. Kuin kuussa, tai jossain Bruno Maximuksen maalauksessa. Surrealistista, outoa. Miten aurinko valaisee niita dyyneja eriaikaan paivasta, huh huh. Pyorittiin dyyneilla koko paiva ja auringonlasku katsottiin dune 45:lla. Kannattaa googlettaa...jos kiinnostaa. Seuraavana aamuna herattiin myos klo 4.30 ja kaasutettiin ensimmaisten joukossa samaiselle dyynille katsomaan auringonnousua, joka oli mun mielesta viela 100 x parempi. Hienointa ikina.
Palattiin Sossusvleista hiljalleen takas Swakopmundiin, jossa yksi yo. Seuraavana paivana paikallisbussi takas Windhoekiin, silla seuraavana aamuna alotettiin sitten 7 day northern tour.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti