Maunista loysin matkaseuraksi kohti Namibiaa australialaisen Rebeccan. Kiva niin silla matka on\oli melkosen pitka ja siita osan joutu liftata koska yleista liikennetta ei ole. Tehtiin pikku virhe kun otettiin iltapaivabussi kohti Ghanzia, jossa piti viettaa yksi yo syvalla puskissa San Bushmannien hoodeilla. Saavuttiin siis kaupunkiin reippaasti myohassa pimean aikaan ja meita odottava kuski oli jo vahan hermona kun leirissa meita odotetaan. Paikka nimelta Trail blazers (www.ghanzitrailblazers.com) on nimittain bushmannien uniikkia ikiaikaista kulttuuria yllapitava camp site ja siella oli alkamassa niiden tanssiesitys. Aluks me ei tajuttu etta samalla kyydilla piti nimittain hakea ne tanssijat. Ihmeteltiin vaan kun ajettiin sinne puskiin ja aina valilla pysahdyttiin ja jostain pimeasta avolavalle ilmesty alkuasukas. Saikahdin aivan saatanasti kun yks niista alkuasukas mummoista juoksi pimeassa kiljuen kohti ja heti peraan aijat nuiji jotain kuoliaaksi. Se oli kaarme ja ei kuulemma myrkyllinen. No eipa...reaktiosta paatellen. Jokseenki jannittava tunnelma kaiken kaikkiaan. En tarkkaan muista ja tieda mita bantu kielta ne puhuu mutta jokatapauksessa kieli on hauskimman kuuloista ikina. Se on ns. clicking language, jota luultavasti on mahdotonta opetella niiden klikkausten ja naksutusten takia. Ihan kasittamattoman kuulosta. Toimiskohan taa linkki, ite en ees nahny... http://www.youtube.com/watch?v=c246fZ-7z1w
Noh, tanssijat saatiin kerattya kyytiin ja heti leiriin paastya alkokin show siina nuotion ymparilla, muut turistit jo venaamassa. Naiset laulo ja taputti ja aijat esitti kaikki traditionaaliset metsastys, kosinta, juhla yms. tanssit. Hienoa ja uniikkia. Yo nukuttiin sellasessa perinteisessa bushmannien heina\savimajassa.
Aamulla lahdettiin sit liftaamaan rajalle. Saatiinki hyva kyyti hyvalla nelivedolla ja samassa autossa oli namibialainen Dave joka oli kanssa matkalla Windhoekiin. Helppohan se on sit vaan seurata lokaalia, joka saataa kyydit ja kaiken muunkin. Ei tarvinnu ku menna perassa. Rajalta saatiin kyyti ison rekan nupissa. Muuten superluksusta mut hidasta kun mika. Snadisti kuumotti kun vahan ennen Windhoekia jatkat sit ilmotti etta tulossa on police check ja meidat pitaa piilottaa, koska siella rekassa ei saa olla matkustajia. Rinkat jemmattiin jonnekin taakse ja meidat vuorattiin pikkulaukuilla, verhoilla ja rotseilla nakymattomiin. No police check olikin sit ihan piece of cake verrattuna muihin maihin ja ei ne kyselly juuri mitaan, joten ihmissalakuljetus onnistui hyvin.
Kun paastiin Windhoekiin niin koin toistaseks suurimman kulttuurishokin Afrikassa. Taahan on pikku Saksa! Kaikki ne luksuskampat, siistit kadut, nelivedot ja suurin osa jengista on valkosia! Kauppoja, ostoskeskuksia, KFC, italialaiset ja ties mitka ravintolat, katujen nimet ja kaikki saksaksi! WTF??? Kylla ma tiesin etta kolonialismin aikaisia vaikutteita on, mutta en tajunnu etta nain paljon! Huh huh. Hauskin jaanne tosin niista ajoista on Herero naisten asut, eli mustia daameja, jotka pukeutuu sellasiin viktoriaanisiin mekkoihin. Himmeeta fyllinkia, vareja ja hassut hatut. Niita naki jo paljon Botswanasta tullessa matkalla. Mutta tosiaan, vahan liian valkosta taalla on mun makuun ja karu totuus tietty paljastuu niista tosiasioista etta mustat on apartheidin aikaan jo jaettu omiin kaupunginosiinsa ja siella sitten on slummia ja aarimmaista koyhyytta. Se ei vaan nay Windhoekin keskusta katukuvassa millaan tavalla.
Toinen homma mika ahdisti jo alkuunsa oli Backpackersin kaikki kieltokyltit. Mita kaikkea ei saa tehda. Ja se mista eniten oltiin Rebeccan kanssa paskana, oli etta ne kaytannossa kielsi lahtemasta kaupungille laukun kanssa. Eli ei mitaan mukaan, koska mita suurimmalla todennakoisyydella laukku pollitaan. Pikkusen rahaa vaan rintsikoihin ja siinapa se. Eli heti tuli sellanen tunnelma etta joka paikassa on vaarallista ja mitaan ei saa tehda. Oon nyt ollu Afrikassa 4,5 kk ja oon itekseni miettinyt etta janna kun mikaan ei pelota enaa ja on sellanen olo etta voi menna mihin vaan. Kunhan nyt pitaa tietenkin maalaisjarjen paassa ja tiettya varovaisuutta noudattaen. Mutta nyt sitten pelkoa lietsottiin oikein urakalla. Kaikki arvokas pitaa olla huoneen kassakaapissa jne, mihinkaan ei saa liikkua illalla ilman taksia, kaikki on aitojen ja lukkojen takana jne. Tiesin etta Etela-Afrikassa on tallasta mutta etta Namibiassa! Buhuu. Pelko on aarimmaisen epamiellyttava tunne ja mua alko tosissaan nyppimaan kun sellanen edes hiipii mieleen. Perkeleen apartheid, sairas maailma. Olin siina uskossa etta Windhoek on suht turvallinen, mutta totuus on ihan toinen ja senhan saimmekin myohemmin Fillen kanssa karvaasti kokea...To be continued.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti