Klinikalla ei ollut lääkäriä paikalla, mutta hoitaja otti vastaan. Mut laitettiin heti sänkyyn ja tippaan ja olin vaan helpottunut että en ole yksin hotellihuoneessa. Parin tunnin päästä lääkärit ja labran väki sit tuli ja musta otettiin heti uudet kokeet. Kappas kun löyty sitten malaria ja ameeba ja joku yleisinfektio. Mun parasiittiarvot oli ilmeisesti todella huimat. Itse en siinä vaiheessa edes ymmärtänyt kysyä ja mulle selvis vasta kahden päivän päästä kun Suomen Tansanian konsuli oli paikalla ja kysyi lääkäriltä, että malaria oli sitä pahinta laatua ja parasiitti kaikkein tappavin. Ja täytyy sanoa että onneksi en tiennyt tästäkään asiasta silloin niin paljon kuin nyt jälkikäteen. En osannut pelätä niin pahasti.
Tässä vaiheessa oli kuitenkin selvää että klinikalla menee jokunen päivä ja että apua tarttis, sillä klinikalla ei esim. saanut mitään muuta kun vettä ja siellä oltiin mm. omissa vaatteissa. Suomessa isä ja siskot paino paniikkinappulaa kontaktien löytämiseks ja tietenkin vakuutusyhtiökin hälytettiin maksamaan sairaalalaskua. Ensimmäinen isän hälyttämä auttaja oli Suomen lähetysseuran kehitysyhteistyökoordinaattori Leena Laine, joka toi mulle jotain ruokaa, mehuja ja vaihtoi paikallista valuuttaa. Nyt voin jo sanoa että päivät ja ajat on mulla pääosin aivan sekaisin, joten kertomus ei oo kovinkaan kronologinen...mutta sillä ei liene merkitystä. Lääkärit myös toi mua moikkaamaan suomalaisen mimmin, jonka kundikaveri oli potilaana samalla klinikalla. Nimi jäi hämärän peittoon. Sattumalta, klinikalle osui myös Suomen lähetystön Mirja Vehi, joka oli paikalla muissa asioissa ja tuli sitten mua moikkaamaan. Onneksi, sillä Mirjalta sain äidillistä ja korvaamatonta apua myöhemmin - ja hän myös kävi muistaakseni saman tien ostamassa mulle jotain pussikeittoja ja mehuja, jos joskus vois syödäkin...
Tapaamassa mua kävi myös Suvin kaverin kaverin tms. kautta Darissa asuva Salla (?) ja syvät pahoittelut, mutta tästä tapahtuneesta en muista yhtään mitään, mutta olen kuitenkin siitä kertonut Suville. Darin 2 päivää IST klinikillä tuntuu muutenkin tosi oudolta ajatella ja muistella. Olin niin kipeä että muistan mm. huutaneeni että en yksinkertasesti kestä enää näitä vatsakipuja. Oon käynyt vessassa tippapullon kanssa paskaamassa vettä puolen tunnin välein. Oksentanut samaan aikaan lavuaariin. Aina ei ehtinyt vessaan. Hikoillut lakanat litimäräks. Oksentanut ämpäriin. Seissyt suihkussa seinistä ja tukikahvoista kiinni pitäen. Kääriytynyt lakanaan kun mekko oli jo niin mennyttä eikä muuta vaatetta ollut. Ja silti samaan aikaan mua on käynyt moikkaamassa moni ihminen ja oon varmaan jutellut ihan järkevästikin. Tosin muistan että mun puhe oli pelkkää huohotusta ku ei pystyny hengittään kunnolla. Kun mun hoitaja jossain vaiheessa tippa linssissä piti mua kädestä kiinni ja sano että "what you have and the way you are - I must say you are incredibly strong" mä tajusin että mä taidan olla oikeesti tosi vakavasti sairas.
Parin yön jälkeen vakuutusyhtiö päätti että mut pitää lennättää ambulanssilennolla Nairobiin eli Keniaan sairaalaan. Omituinen hollantilainen lääkäri jotenki veti herneet siitä nenään ja mäkin jopa hetken ihmettelin että miks, kyllähän mä darissa pärjään. Ne ois varmaan rahan takia halunnut pitää mut siellä.. No,jokatapauksessa lento olis jo samana iltana. Isä soitti tälle lähetystön Mirjalle ja sillä välin Nairobissa asuva meidän tuttu Liisa, puolestaan soitti omalle Tansanian lähetystön tutulleen Tomille, joten paikalle kiirehti Tomin lähettämä konsuli Sauli ja Mirja. Tomikin kävi siinä pyörähtämässä ja maailma on pieni - oli Suvin kanssa samalla lennolla myöhemmin takas Nairobista Suomeen... Anyway, Mirja lähti pakkaamaan ja hakemaan mun kamoja hotellilta ja Sauli otti homman hanskaan paikan päällä sillä välin. En voinut kun kiitellä ja ihailla kuinka hienosti lähetystö hoiti hommaa, sillä Sauli, sen lisäks että oli huippumukava ja vakuuttava, soitti isälle, Kenian Nairobin lähetystöön, SOS internationaliin (eli Ifin asioita ulkomailla hoitava taho), Flying Doctorseille ja haastatteli mun lääkäriä niillä kysymyksillä mitä en itse ees ymmärtänyt tehdä. Samalla mulle valikoitu Nairobista Aga Khan sairaala ja muutenkin kaikki järjesty niin ettei ite tarvinut huolehtia mistään. Kiitos tuhannesti.
Viimeisenä noin tuntia ennen kun ambulanssi haki, mua moikkaan tuli vielä Marja Hautala kundikaverinsa Hannun kanssa! Niillä oli vika lomapäivä Darissa ja meidän oli tarkotus nähdä tietty kivemmissa merkeissä. Ihana että tulivat tästä huolimatta kattoon mua sit klinikalle, vaikka tuskin mun ambulanssilähtöä oli kauheen mukava seurata.
Siitä sit lentokentälle, passi tarkistettiin ambulanssissa ja suoraan pikku koneeseen, jossa oli vaan kaks pilottia, minä happi- ja lääkeletkuissa ja lääkäri. Matka keski sellaset 1,5 h ja havahduin oikeestaan seuraavan kerran Nairobissa taas passi/viisumitarkastukseen ja sit taas seuraavan kerran Aga khanin emergency roomissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti