Pandalla on painavaa asiaa

Tänään mulla on ollut erityinen mietintäpäivä. Menneen yhteenvetoa ja tulevan pohtimista.

Olin aamulla rannalla ystäväni iPodin kanssa ja huomasin että Mari Boine sopii muuten intian valtamerenkin ääreen, fiilistelin. Iho alkaa tummua, meriveteen alkaa tottua suihkunakin, keskipäivän aurinko on kuuma, mutta onneksi tuulee sen verran että pystyy olemaan.

Viime lauantaina lähdettiin Panganeen ja tultiin sieltä eilen. Matka kesti noin 4,5 h läpi aivan uskomattoman hienojen kylien ja maisemien. Täällä on niin kuivaa että metsäpaloja on siellä täällä. Tuntu aika oudolta ajaa useiden palojen läpi. Panganea lähestyttäessä voi nähdä myös elefantteja ja leijonia. Tuoretta paskaa oli kyllä teillä mutta fantteja ei. Salaa toivoin sellaisen näkeväni vaikka sitä ei kaiketi sovi toivoa. Täälläpäin elefantit ei oo tottuneet autoihin tai ihmisiin ja ovat lähinnä hulluja tappajia, joita ei kohdatessa pääse pakoon - mikäli sellanen päättää käydä päälle. Ovatpa kuulemma leijonatkin aiheuttaneet kylissä ongelmia, joku vanha yksilö oli käynyt ihmisten kimppuun, kun ei enää saa muita elukoita kiinni. Tarinoita kuulee.

Kyliin pysähdyttäessä saa hetkessä puoli kylää koolle ja ympärille. Lapset on fiilareissa kun ottaa kuvia, kaikki haluaa poseeraa ja nähdä oman kuvansa, miehet antaa yleensä myös kuvata, mutta naiset ei diggaa. Harmi, sillä niitä eniten haluiskin kuvata värikkäissä cabulanoissaan. Kylät on täynnä lasten räkäsiä neniä, repaleisia vaatteita, likaa ja pölyä, pullottavia vatsoja, fleguja vauvoja, mutta myös ilosia ilmeitä, naurua, tuijotusta, vitsejä, vilkuttelua ja kaikkea yritetään myydä kanoista jousipyssyihin. Jussi kyl ostikin pari. Jouskaria siis. Ja Romina koreja ja mattoja. Hienoja.

Vaikeaa tätä kaikkea on sanoin kuvailla - tai edes kuvin - voi kun niitä saiskin tänne ees jotain laitettua... Millä nää ihmiset oikein elää päivästä toiseen? Miten vähällä ravinnolla ja vedellä pysyy vielä hengissä? Kuinka pitkästi ne kävelee hakemaan polttopuita ja vettä? Miten ne jaksaa tässä tolkuttomassa kuumuudessa tehdä sen? Miten ne pystyy kantamaan kaiken sen pään päällä mitä ne kantaa? (Mä aion harjotella sitä.) Mitä ne miettii? Mistä ne haaveilee? Ja mainittakoon että ohittamamme kylät eivät ole edes siitä köyhimmästä päästä. Niiden läpi menee sentään tie ja joissain näkyy jopa kaivoja ja pieniä plantaaseja. Pistää vaan miettimään. Välillä käsityskyky jotenkin ylittyy. Köyhyys täällä on vaan jotain niin järjetöntä. Mutta en mä enempää rupee jeesustelemaan kun en osaa tätä kuitenkaan ratkasta. Mutta opettavaista on elämäni tällä hetkellä.

Pangane on pitkä ja kapea niemi intian valtameressä. Eloisa, mutta alkeellinen muslimikalastajakylä ilman sähköä. Leiriydyttiin telttoihin aivan niemen kärkeen valkoisen hiekkarannan ääreen. Kalastajilta ostettiin kalat ja hummerit, kylästä vihannekset ja riisit ja kokkailtiin osittain omin neuvoin ja osittain camping siten maman ja yleismies Jantusen avulla. Ramadan on alkanut joten kukaan lokaali ei syönyt päivisin. Tavattiin hyviä tyyppejä. Ne harvat 4 muuta turistia. Niin ja yks näiden Pemba tuttukin löyty sieltä. Telttaan kuului rukouskutsut anivarhain aamulla. Öisin kuu ja tähdet on niin kirkkaita että taskulamppuakaan ei meinaa tarvita. Valkoinen hiekka on kuin lunta ja heijastaa valoa. Uskomattoman rauhallista ja kaunista. Tehtiin retki myös (jälleen) paratiisisaarelle, jossa ei asu kun 2 vartijaa. Saarella ei sais ottaa ees kuvia, kun se on jonkun assholen yksityisomistuksessa ja se on päättänyt niin. Mutta Mosambik tuntuu olevan täynnä näitä lähes koskemattomia hiekkarantoja ja paratiisipaikkoja. Käsittämätöntä.

Ainut miinus täällä on mun heikko portugali. Ymmärrän jo keskustelujen aiheet useimmiten ja myös paljon lauseita ja juttuja, mutta vittumaista ku ei jotenkin osaa vastata mitään. Jää kontaktit lokaalien kanssa vähän köyhäksi siltä osin.

Mitähän muuta olen ajatellut tänään? ...Niin, ehkä osittain syvällisiin ja vähän alakuloisiinkin keloihin sai uutiset Keniasta. Henry pääsi justiin sairaalasta, kun oli joutunut autollaan ambushiin pahamaineisella tienpätkällä, ryöstetty, hakattu ja jätetty kuolemaan tienposkeen. Kuollu ei onneks mutta saldona muutama murtunut kylkiluu ja jalka. Ei tarvi töitä tehdä sitten pariin kuukauteen. Sick world it is. Vaikee käsittää näitä. Onneks toi oma road trip Keniassa onnistu. Sopii toivoa että koskemattomuusamuletti toimii koko vuoden.

Oon myös lukenut järjettömän hyviä Afrikka aiheisia kirjoja täällä ollessa. Jos jotakuta erityisesti kiinnostaa mantereen historia, kolonialismi, afrikkalainen sielunmaisema, elämä ja uskomukset jne, erittäin mielenkiintosella tavalla ja helposti kerrottuna ja sisäistettävänä niin kirja nimeltä Eebenpuu on ehdoton. Puolalaisen toimittajan kirjottama, enpä muista nimee tietenkään, mutta Like kustantanut suomeksi. Suosittelen erityisesti Mikko P:lle, isälle, Riikka P:lle, Hannekselle, Jyrki R:lle ja Petteri L:lle. Toinen kirja olis nimeltä Puolikas keltaista aurinkoa, kiitos Riikka lainasta, annoin Juballe luettavaks, tuo sen Suomeen, suosittelen erityisesti Irikselle, Iitulle ja oikeestaan kaikille kekeille. Ja kolmas Comedia Infantil, Mankelin kirjottama, aivan sairaan hyvä. Itkin tänään lounaani ääressä kun luin vikaa kappaletta samalla. Suosittelen erityisesti Terhille ja Suville, mutta toisaalta kaikille, kaikkia näitä.

HUOMAATTEKO, AJATTELEN KYLLÄ TEITÄKIN KAIKKIA!!!