Retkitiivistelmä

Yritinpä tässä ladata kuvia tänne blogiin, mutta totesin heti alkumetreillä toivottomaksi. Yritin eilen lähettää 107 kt word-liitettä meilillä ja sekin oli vähän liikaa. Täytynee siis vaan opetella kuvailemaan asiat niin hienosti että kuvia ei tarvita...Laitan niitä sitten vuoden päästä.

Tämän pätkivän tiedon valtatien vuoksi on jäänyt blogikin kirjoittamatta. Pari retkeä lienee kuitenkin mainitsemisen arvoisia.

Pari viikkoa sitten lähdettiin puskareissulle Marejaan. Itseasiassa nyt kävikin mäihä sillä mestalla on nettisivut, jossa myös kuvia ja muuta infoa. Paikka oli siis muutenkin äärimmäisen mielenkiintoinen, eikä pelkästään sen jokseenkin erikoisen saksalaisen omistajakreivin takia. Dominique käy omaa yksityistä sotaansa salametsästäjiä ja laitonta puunhakkuuta vastaan. Thumbs up! Tällasia tyyppejä tarvitaan.

http://www.mareja.com

Oli muutenkin ihanaa vaihtelua rantaelämään ja totesin taas että jos ois IHAN pakko valita niin kyllä mä vaan oon vuoristo ja puskatyttö enemmän! Oli kiva telttailla, kokkailla omat ruuat tulilla, pelätä villieläimiä ja kuulla niitä mielettömiä luonnon ääniä keskellä puskia. Jos vaan mahdollista niin tähdetkin on vielä kirkkaampia kun rannalla. Paikkaa hallitsevassa vanhassa kolonialismin aikasessa rauniossa oli "dining room" joka illan pimeydessä ja öljylamppujen valossa oli kuin horror elokuvasta. Mutta aivan käsittämättömän hieno! Paikka oli muutenkin jotenkin aivan ultimaalisen rentoutumisen kehto. Tehtiin kyllä paahtavassa iltapäiväkuumuudessa trekki vuoren laelle, josta aukes luonnollisesti aivan tolkuttoman hienot maisemat. Jossain paikoissa muuten näyttää Suomen syksyltä, kun on niin kuivaa että lehdet on pudonneet puista. Lämpöö tietty se +25 enemmän...hassua.. Niin ja löysin sitten kadonneet reisilihakset vuorikiipeilyn ja varmaan tehokkaan nestehukan tuloksena. AIH! No mutta, elukoita apinoiden lisäksi ei näkynyt, mutta toisaalta, viitaten edellisiin blogiteksteihini, näillä leveleillä elefantin tai leijonien näkeminen ei välttämättä ole hauskaa. Oisin tosin halunnut kuulla ne!!! Jussi sano että viimeksi kun ne oli Marejassa ja nukku sillon huoneessa niin ikkunat kuulemma helisi kun leijonat karju niin lujaa pari yötä eikä vessaankaan uskaltanut mennä. Siistiiiiiih!

Viime viikolla kokeilin ja totuttelin taas yksin matkustamiseen Mosambikissa. Kävin Ibon saarella pohjosessa. Sellanen lepposa 5 h chapa ride, jossa saa niellä pölyä ja treenata perselihaksia tehokkaasti. Sen jälkeen nousuveden odottelua kolmisen tuntia ja sitten vielä dhowlla n. tunti. Mutta kaikki tämä kyllä palkitaan perille päästäessä. Aivan mielettömän hieno mesta täynnä taasen portugalilaisten rakennuttamia rakennuksia, jotka tietty nyt raunioina ja kasvaa puita ja heinää. Mutta kaunista niin kaunista. Paikka on satumainen ilta-auringon valossa. Koko kylä on mielettömän kaunis. Vuokrasin fillarin ja ajelin ympäriinsä. Harmi etten ehtinyt tehdä veneretkiä muille saarille, vaihtoehtoja ois taas ollut. Ja nyt joku ihmettelee miten niin EN EHTINYT - no kun mun piti tulla takas Pembaan bileisiin tietty!

Ainut miinus tällä reissulla oli jo menomatkalla löytynyt matkaseura, jota en ois kestäny päivääkään kauempaa. Aluks tulin juttuun ja sit en päässy enää eroon. Jäbä vielä pokalla yritti ehdotella yhessä reissaamista, esim. Sudanin läpi. Viiltäsin ranteeni mielummin. Joka jumalan asiasta sniiduttava muka valon nähny muka hippi aaargh. RASKAS. Onneks mulla on sentään sellanen matkabudjetti että JOS haluan JOSKUS mennä hienoon hotelliin hyvälle KAHVILLE joka maksaa 3 dollaria, niin voin sen tehdä ilman että saan slaagia ja syön pelkkää banaania seuraavan päivän. Kiitos YTK!

Pakko vielä kertoo paluumatkasta pikku tiivistys, kun siinä tuli taas kaikkea sitä mitä Afrikassa rakastan. Vaikka matka oli tosiaan pick upin lavalla pölyssä 6h ja pystyin laskemaan tyypit 39 aikuiseen ja 7 lapseen asti, niin silti siinä oli monet elementit kohdallaan: Mun perseen alla oli hyvä cassava säkki. Vasemmalla puolella mama joka tarjos banaania ja piti kättä mun polvella koko ajan. Oikealla puolella pappa, joka huolehti etten nukahda, koska saatan kaatua laidan yli. Pappa myös tottuneesti siirsi mun jalkaa parempaan asentoon aina välillä kun oli jossain puristuksissa eikä ilman apua pysty liikkumaan... Jengi heittää läppää keskenään ja nauraa. Lapset istuu sen sylissä kenen sylissä sattuu olemaan tilaa. Kaikki huolehtii kaikkien lapsista. JYksi lapsi sai banaanin ja laittoi sen oma-alotteisesti kolmeen osaan ja antoi kahdelle muulle osan. Kun pysähdytään, kaikki ostaa mandiokaa/cassavaa, tarjoaa toisilleen ja mulle. Jos jonkun mielestä nyt tulee liikaa kassia ja nyssykkää syliin niin siitä ihan rohkeesti möykätään. Ei tartte jäädä kyräilemään jälkeen päin. Jos jonkun vetoketju lepattaa tuulessa silmään niin voit itse laittaa sen toisen päällä olevan vetoketjun kiinni.

Että kyllä on taas kaukana kaikkea vierastavat ja kaikkea haluavat suomalaiset pikku sirpa-petterit ylihuolehtivine äiteineen ja isineen sekä yrmeet elämiinsä kyllästyneet HSL:n työmatkalaiset. Ne pitäs kaikki laittaa tänne koulutukseen!

Anyway, taisin niellä pölyä sen verran monta kilometriä että flunssan pukkas. Eilen jo luulin olevani parempaan päin, mutta melontaretki ei ilmeisesti ollut hyvä idea. Näin ollen tänään on ollut varsin huono olo. Mun piti lähteä jatkamaan matkaa keskiviikkona, mutta taidankin vielä ottaa pari päivää aikalisää ja parannella. Se tosin muuttaa taas mun matkasuunnitelmaa kertaheitolla ja kaikin puolin tietyistä aikatauluista johtuen, mutta samapa kai tuo...kiire ei varsinaisesti oo muuta kun elää.